Polyamoria

Sanoit kaikki sanat,
teit teot,
se ei enää kasva:

Se nukkuu talviunta valkeaa,

jakaa solujaan tauotta

missä liikkuukin.

Nokkahuilu

Kun olin lapsi, päätin,
ettei minusta koskaan tule hoitajaa.
Minulla oli tapana kantaa toisten murheita
ja sydämeni paisui kuin pullataikina:

Se meinasi poksahtaa.

Kun kasvoin, päätin muuttaa yhteiskunnan
paremmaksi,
sellaiseksi,
että kaikilla olisi oikeudenmukaista, iloista ja ihanaa
ja kaikilla, jotka halusivat huolenpitoa, osallisuutta ja ystävyyttä,
oli siihen mahdollisuus.

Kun kasvoin lisää,
huomasin, että sydämeni painoi tonneja,
enkä itsekään mahtunut asteikolle,

olin huonosti soiva nokkahuilu
ja jokapäiväinen opetteluni
aiheutti tuskaa muiden korville,
eikä iloa,

jota olisin halunnut sirotella kaikkien poluille.

Naurun siivet lepattivat
ja sydämeni -

sekoitin sydämeni tehosekoittimella aamusmoothieen:
Pinaattia, kurkkua, banaania, chiaa, avokadoa, sydän.

Kirjoitin hankepapereita ja tutkimussuunnitelmia
keskeneräiselle maailmalle,
keskeneräiselle ihmisyydelle

ja itkin kohtaamattomuutta,

mikä tekee meistä ihmisistä niin monimutkaisia, ettei meitä kukaan kohtaa,
jäämme loputtomiin yksin,
hoitamattomiksi,
ilman vanhempia, ystäviä ja huolenpitoa.

Ihminen
on yksinäinen peto.

Puhdistus

Lunta sataa,
kynttilä polttaa pois pimeän.
Hengitän hetken pienhiukkasia:
Se on passiivista tupakointia ja terveysriskejä.

Pakenen pimeää ulos:
Tuulee lunta vasten kasvoja
se puhaltaa vihan ja pettymykset taivaan tuuliin,
niitä oli,
vaikka kielsin ja kitkin niitä alituiseen pois.

Olen mätä omena ja makaan maassa:
Valkoinen lumi peittää minut, pesee ja puhdistaa
ja vihdoin
voin hetken levähtää.

Vietän hautajaiset,
kukitan loppuun käytetyt ajatukseni ja työni tulokset,
enkä uhraa enää ajatustakaan niiden muistolle:
On aika jatkaa eteenpäin.

Antaa tulla vaan,
mitä tulossa on,
syli, sydän ja kalenteri on auki!

Mieli on tyhjä, täynnä vapaita paikkoja!
Saako jo aloittaa?

Appelsiinin kuoret

Koska olen epätasainen ja keskeneräinen,
enkä aina jaksa pelastaa maailmaa,

ajatella pelkkää hyvää kaikista
ja uskoa.

Koska stardardit ovat korkealla
ja minä matalalla:
Likaisissa onkaloissa nukun maan sisässä

- vaikka tahtoisin vain lentää -

voisiko joku pyyhkiä minut kartalta
ja syväpuhdistaa pestä keventää?

Haluan vain juosta ja huutaa:
En se ollut minä,
se oli joku muu!

Saisiko kaikki ikävät ajatukset lohkaistua kuin appelsiinin kuoret,
laittaa maatumaan

Voi miksi olen ateisti?

Osallisuuden ovet

Oletko joskus avannut oven paikassa,
jossa ihmiset virtaavat ovesta sisään?
Oletko keksinyt hyvän tavan lopettaa oven auki pitäminen ja
mennä sisään avatusta ovesta?

Hän alkoi aukoa ovia,
yksi toisensa jälkeen.
Ihmisiä tuli ovista sisään jatkuvana virtana.

Kun kaikki ovat päässeet sisään,
eturivin paikat ovat täynnä
ja muutkin paikat.

Uusia ovia tuli loputtomiin.

Kävin kerran hänen kotonaan.
Se oli kummallinen talo.
Se oli täynnä ovia:
Ovia, joista kaikki pääsevät sisään,
siltoja ovien luo,
sellaisia ovia, jotka olivat auki kaikille,
ja mitä enemmän niitä ovia avasi,
sitä enemmän siellä oli tilaa
eikä ulkopuolisia ollenkaan.

Armollisuuden loppu

Usko ihmisiin päättyi siihen,
että huomasin olevani huono ja ala-arvoinen
ja kielteinen.
En yltänyt arvoihin, joissa pulahtelin
ylellisyyksissäni.

Usko ihmiseen kaatui ja näivettyi,
itsearmollisuus loppui,
kun
siivosivat minut tunkiolle joka ponnistelun jälkeen.

En kyennyt nostamaan toisten tasoa
vaan alennuin alhaiseksi,
inhottava olo lukkiutui eikä pyrähtänyt ulos niin kuin olisi pitänyt.

Alhaisuuteni hoiperteli ja yritti parsia kokoon
elämänlankaa:

itserakkaus on kuollut.

Tahdon kärsivälliyyteni loputtoman pitkämielisyyteni takaisin,
sietokykyni,
että jaksaisin aina niellä ja sietää loputtomiin,
lakkaamatta,
huomaamatta jatkaa,
olla hyvä ihminen,

jaksaisinpa ihailla vallankäyttöä,
täyttää toisten aukkoja:

Olisinpa tyhmä.

Riittävän voimakas

Niin he yrittivät kasata painoja sanojensa päälle,
jotteivat ne lentäisi pois

Mutta sanat olivat niin kevyitä,
että puhallus vain ja pois
kuin lupaus

Lukot sulkivat sanoja vankilaan,
jossa suljetunpaikankammoiset kyyristelivät

Sattuipa kerran, että sydän pysähtyi,
avasi kielen
ilman sanoja,
ilmiöt tippuivat yksi kerrallaan kolisten metallinkeräykseen

Se mystinen lanka, jota aina seurataan,
ne herkkupalat polulla, jotka johdattavat,
energiatehokkaisiin hillittyihin koteihin,
se liukeni

ja jokin vahva
sytytti pullistelevan kellon palamaan,
räjäytti jokaisen muistutuksen
muistutusten kiitoradalle kysymään kuulta ja Elon Muskilta
vieläkö kadonneet voi kerätä kokoon ja kierrättää

Elon ja kello vastasivat:
Kaikkea voi,
koska sinä palat,
kaikkea voi kierrättää,
erityisesti sitä, mikä jää sinun ihollesi,
kun sanat jo taittuivat ja sinä jäit.
Sinä ulotuit korkeammalle kuin yksikään niistä.

Varjo

Ja yhtäkkiä minusta tuli vahva.
Puutteet, monet puutteet
muuttuivat vahvuuksiksi.

Käsitykseni johtajuudesta muuttui:
Arvot jonossa lippuluukulla.

Partisaanien festivaalit:
Ja lensin asiantuntijuuden taivaassa
vahvana ja osaavana,

puhuin enkelten kieliä,

enkä ollut enää huonompi muita.

Mikään muu ei auta kuin totuus.

Toivo

Kurotan kohti menneisyyttä,

joka loikkaa tulevaan.

Pohja putoaa

olemme siellä, missä kukaan ei nuku.

Avaan kaivon ja sen pohjasta

katsoo kuu,

joka harppaa ja nielaisee kaiken, 

mikä kykenee tuntemaan.

Hulluus:

Hyvä kohtaa hyvän

ja polaarit ahmaisevat toisensa,

uppoavat toistensa vesiin,

aika pahoinpitelee kohtaajat

Joku syntyy,

syntyy kivuliaasti syntyy kaiken aikaa

ja nauraa kuollessaan yhä uudestaan

Taivaan laki tiputtaa terälehtiään,

turhaan.

Meistä tulee viisaita huomataksemme,

että koko maailma on hullu

ja logiikaton.

Erotamme hyvin kaukaa hiljaistakin hiljaisemman

äänen

Sydän on painava

ja vajoaa läpi vuosisatojen

Keijujen Céilidh (original)

Sydämet ovat kuin perhosia,
niiden aika on lyhyt
ja ennustamaton,
kuin keijujen Céilidh,
jonka vain herkin silmin voi aavistaa
sadeharson läpi
aamuun heräävällä aukealla.

Olen kiitollinen, koska
sain hetken todistaa,
miten kaksi ihmistä katsoo
toisiaan läpi syvän arvostuksen:
Sielujen kuilun maisema,
kuin valo.
Katse, joka hyväksyy ja luottaa
ja näkee toisessa syvimmän hyvän
auttaa kasvamaan itsensä yli
ja nukahtaa luottamuksen syliin.

Sydämet tahdistettuna perhosen aikaan
kantavat siltojen yli:
Halki teinien mikrokosmosten,
toivottomien autoremonttien,
unettomien kesäöiden ja
loputtomien maksamattomien laskujen.

Kun kaksi on yksi, ei haittaa,
vaikka suo nousee
ja yö kääntyy ympäri.

Virvatulen hämärissä on perhosten sydänten koti,
ne ovat turvassa,
vaikka maa hajoaa ja
toivoa ei ole.

Ja siinä ei ole mitään tavallista,
eikä kevyttä,
vaan se on tavatonta ja harvinaista,
melkein sukupuuttoon kuollut laji.

Tämän edessä kalpenevat ne,
jotka eivät koskaan uskaltaneet lentää.

Céilidh of the Fairies

Hearts are like butterflies,
whose time is short and unknown.
Like dawn through gauze
on a quiet vale,
the fairies’ Céilidh,
with sensitive eyes one may foresee.

I'm grateful, because I saw and experienced it,
witnessed respect surge through every cell.
A glance, which accepts and trusts
and sees in the other a deeper good;
helps bring them out of themselves
and reach through to the other.
Sleep descends into the arms of confidence.

Hearts timed to a butterfly's, through it all;
through the teenagers’ microcosmos,
the hopeless car repairs,
and sleepless summer nights,
the endless unpaid invoices.

When two is one, no matter,
every night will see the dawn.
In the light of will-o'-the-wisp,
this home of butterflies,
they blur into each other,
safe when the earth breaks and there is no hope there.

And there is nothing light or to be belittled,
nothing usual.
But it is a huge and unaccustomed type of being,
rare,
which is nearly dead to extinction.

In front of which they pale,
those who never dared to fly.

To Anna and Andy <3 21.9.2019
Thank you for translation, Paul Raggat and Raisa Haikala

Cabaret

Vintin uumenista,
kapioarkkujen takaa,
lukituista tasapainoista,
vaakakupeissa keikkuen burleskin huiput ja metsän vihreys
sielu tanssi esiin ensin salaisina hymyinä,
lopulta saaden ulkoisen tanssin muodon.

Ehkä urakka tasoitti tytön, joka tiesi liikaa,
tai sitten se vain värjäsi taivaanrannan ja syvensi vedet.

Villiviini ja kärhö viinitarhan rappauksissa
hieman syövät seinustaa, ei liikaa,
ja lahjahelminauhan joka helmi on hieman eri värinen,
vaikka ensin näyttäisi helmenvaalealta.

Katseen pinta on peilityyni
- vain jos katsoo oikein tarkasti,
voisi luulla, että kävi ukonilma ja purppuraa -
joka salamannopeasti katoaa
kuin kettu metsään.

*Jaanalle syntymäpäivänä

Kolmastoista kerta

Sinä olet niitä, jotka etsivät kauan
ja lopulta löytävät,
koska pitkään etsijät
eivät oikeasti halua löytää,
mutta juuri ne löytävät,
jotka eivät halua löytää.

Sinussa on tulikivi,
joka polttaa koskijan sormet.

Sinä maalaat ympärillesi hymyn auraa,
jottei sinun tarvitsisi vielä tarttua:
Vankilat voivat hetken vielä odottaa,
ainakin kaksitoista kertaa.

Häpeä

Kun asioita katselee rakkauden läpi, 

no, kaikki tietää, millaiselta toinen näyttää

ja kun se loppuu,

elinympäristö täyttyy finneistä.

En tiedä, miksi kukaan haluaisi rakastaa,
kun rakkauden finni-aika tulee kuitenkin,
ja vaatii niin paljon tahdonvoimaa ja viisautta kasvaa sen yli.

Kaikista kivuliainta on huomata se,

että kaikki se, mitä joskus oli,

oli kai sitten juurikin rakastettavaa:

nopeus,

oivaltavuus,

urheilullisuus,

syvyys

korkeus,

nopeus,

luonnollisuus,
kauneus,
selviävyys kaikkialla.

Liian myöhäistä,

ajalla on kohtaanto-ongelma.

Tänään häpeämme niitä jo kadonneita ominaisuuksia,

joita kannoimme kenenkään huomaamatta koko aikaisemman elämämme.

Empatian helvetti

Sekuntien taukoamaton optimointi

riittämään kaikille,

jatkuva johonkin reagointi

sai minut unohtamaan kykyni muistaa.

Kapasiteetti vain katkesi keskeltä,

säntäilin tehottomasti löytämättä mitään.

Itselleni vieras lamaantuminen ja toimintakyvyttömyys hämmensi minua valtavasti:

Olin laama,

joka seurasi isäntäänsä.

Ja mikä pahinta hymy katosi:

Olin kuin jatkuvasti kamerassa,

mitä jo lähtökohtaisesti pelkään.

Ja jokainen eleeni ja valintani oli tuomittu epäonnistumaan ennen kuin se syntyikään;

Tuli ulos vain epätoivoinen irvistys kameralle,

luonnoton tuotos,

kuin olisin pukenut muotivaatteita ylleni ja yrittänyt brassailla niillä

ja minähän inhoan muotia ja kaikenlaista blingblingiä
- niin symbolisesti kuin käytännössäkin.

Minä en tiedä, voiko sitä oppia.

Pitäisi muuttaa persoonaa kokonaan,

poisoppia elämänmittainen oppiminen.

Olen empatian helvetissä.

Kuka heitti ensimmäisen kiven?

Elämänmittainen laiskuus ja pako,

hyvä ihminen -leikki,

auringonpalvonta,

pelkkien terälehtien ja värien katselu ja

eämyksien kulutushysteria.

Syntyi ihme:

Olento osaamista vailla,

tai ehkä värien keräämisen asiantuntija

välähdysaddikti muusa.

Sanaton

Sanat katosivat,
ymmärrys jäi.

Vaikenevat sanat lukitsevat itsensä
hukkaan.

Ei armoa,
vain puoli muistoa
ja sekin nukkuu aamutuimaan,
iltahämärissä.

Sanojen varassa lepäävät ihmisten äänet.
Helliä ovat kävelevät muistot,
Jotka tuovat sanoja mukanaan.

Vain hetki,
ei voi tietää

En pysty enää, en voi

En pysty enää, en voi

Aika rapauttaa,
peittelee kaaoksen,
koheesio tasoittaa huiput

Opitaan esiintymään niin kuin kaaosta ei olisikaan,
mennään jyrkänteille,
muureille.

Kuori peittelee kaaoksen ja
aaltojen äänet vaimenevat,
kun ei enää kuule.

Ja tulee aika, että on pakko sanoa:
"En pysty enää, en voi."
Ennen pystyi, kaikkeen
osasi lentää.

Mutta aika vei kaikkivoipaisuuden,
suuruudenhulluuden,
jähmetti laavan mustaksi,
kun ennen se valui vuolaana ja vapaana.

Rajattomuus on tavoittanut rajat.

Tämän kuoren sisällä
ei voi enää hengittää.

Vapaus ja rajattomuus on enää uni,
joka unohtui kiireessä nukkua.

Kiire rapauttaa ruumiin,
joka vielä liikkuu,
muttei ole nopea ja haavoittumaton kuin ennen.

Mielen, joka edelleen myrskyää,
muttei löydä ratkaisuja niin pian enää.
Se on rakentanut rannat täyteen aallonmurtajia, patoja ja majakoita,
lumeiksi katsojille.

Jos putoaisi valtamereen,
kävisikö sittenkin niin, ettei jaksaisi uida rannalle?

Läpivalaisu

Tutkimuslaitoksen ovi oli auki ja astuin sisään.
Hallissa oli valtava laite, jonka oli tarkoitus läpivalaista minut,
kuin röntgen.
Tavoite oli selvittää käyttötarkoitus, mihin minut voisi jakaa.

Elämä soljui lävitseni laitteessa,
hetki hetkeltä
eriväriset säikeet tipahtelivat höyhenenkeveinä lattialle,
osa niistä leijaili ennen putoamista.

Valkotakkinen hoitaja teki diagnoosin:
Sieltä ei löytynyt mitään,
ei yhtään mitään.

Tuo laite tulkitsi kategorisoi minut
sellaiseen yksinäisyyteen,
joka on ratkaisemisen ulottumattomissa.

Recycling error

Koko elämän halusin olla se,

jota joku etsii, muttei löydä.

Mutta minusta tuli se,

joka jäi jäljelle, 

kun kaikki muut olivat jo löytäneet toisensa.

Roska, 

joka löytyi

ja kelpasi nälkäisille ja kodittomille.

En tule koskaan aiheuttamaan

sitä kipua,

että kertoisin,

että tiedän

Ihoon pukeutumisen elämäntapa

Minulla on aikaa huomenna
pukeutua ihooni.

Hetken lainaan toisen ihoa,
yritän pysytellä pinnalla,
miltei hukun joka hetki.
Hengitän vähän,
joka kolmannen hengenvedon
ja jossain syntyy Ruusu.

Kyyneleet yrittävät syntyä
ja sydän kuulee laulun toisen sydämestä,
olen ilmaa vain.

Jaksan,
he voivat voittaa rauhassa,
minä jään
ja toiset jatkuvat.

Erämaa

Puhuit aivot ja ihmiset tyhjiksi,
analysoit myrskyt ja sähköpostit halki.

Teit ruumiinavauksen jokaiselle huomenelle ja postaukselle,
arvasit äärettömyyden mustat aukot.

Mutta lopulta ei ollut puhetta.
Se, mikä oli,
oli erämaa.

Rauhoitit sen,
se oli ehkä lajinsa viimeinen.

Se tuli mitä tuli,
sen piti tulla
ja sen piti mennä.

Mitä se oli
ja mitä sinä et tiennyt,
sillä ei ollut väliä,
vain lyhyillä hetkillä,
kun sielut kuvittelivat kohtaavansa, oli väliä
ja sitten se oli taas ohi.

Ja mitä sen rinnalla teit,
näkyvää,
avaraa,
loppumatonta menestystä,
jolle oli sanat
ja joka palkittiin yhä uudelleen.

Ylpeys rakastui nöyryyteen
ja tietämättömyys siunasi suhteen.

Olen tuoli

Minä olen tuoli,
tuoleilla istutaan.

Minä puen vähän mustuneet banaaninkuoret,
ja juon viikon vanhaa maitoa.

Minut ohjelmoidaan nyökkäämään ja tanssimaan,
teen sen melko taitavasti.

Minä en osaa laulaa

Kenelle se sopii?

Se sopii niille, joiden käsivarret kasvavat punaisia ja mustia ruusuja,
joiden pihalla multa hersyy mehevänä ja tuottaa versoja ympäri vuoden,
joiden silmät sytyttävät kevätauringot,
joiden ihot eivät haperru,
ja joiden veri on kuohuviiniä.

Se sopii niille, joiden pullat tuoksuvat aamusta iltaan,
ja joiden kuormasta puutteet ovat pudonneet syntymähetkellä.

Se sopii niille, joiden pölyhuiskat on viritetty valssiin,
joiden pankkitilit eivät vuoda noroina sakkoihin ja maailmanpelastamiseen
ja jotka osaavat tehdä muitakin retkiä kuin harharetikiä

ja joiden kalentereissa on aina tilaa.

Ja niille, joiden sielut eivät pullistele yön lepakoista,
jotka eivät asu salaisissa puutarhoissa ja
joiden polut vievät jonnekin

ja joiden pankkitileille saa laittaa puolet.

Se sopii niille, jotka syntyvät lepattavat siivet sydämessään,
ja jotka oppivat niillä pienillä pienillä siivillä lentämään
toista kohti
ja joiden lauluista tulee korvamatoja,
joiden kaiku ei lopu koskaan.

Onnellinen loppu

Kaikissa tarinoissa ei ole onnellinen loppu.
Tai sitten meidän täytyy muuttaa onnellisen lopun määritelmää.

Sijainen

Olen ei kukaan,
minulla ei ole elämää,
olen toinen.
Ei kukaan
ei voi löytää, löytyä.

Ei kukaan voi täyttää tyhjiä paikkoja,
olla sijainen, kunnes joku tulee.

Not for sale

Kannan sinut yli vuorten,
houkuttelen lumimiehen syömään minut,

tanssin läpi yön

valehtelen.

Muutun kalaksi,
käännän senkin posken, jota ei vielä ole,
rikon kaikki lupaukset,
ostan pankin,

suostun malliksi.

Mutta ylpeyttäni en anna,
olen kalliimpi kuin kukaan,
enkä ole myytävänä.

Vuosi alkaa

Sylissäsi, silmissäsi, pysähtyvät tuulet.
Missä olit niin monta sataa vuotta?

Miksi annoit odottaa itseäsi niin pitkään,
tulet vasta nyt?

Kirotut vuodet ne tulevat liian hitaasti
ja haihtuvat pois,
ennen kuin ehtivät pukeutua:
Noin vain poistuvat alastomina
ilkkuen muistimme vuosiluvutonta kaaosta.

Ne hämärtyvät ennen kuin ehdimme
tuulettua perille asti,
tarttua, maatua,
kasvattaa sydämiimme juuret

Tulet aina liian vähän
ja joka vuosi
olen janoisempi
ja nälkäisempi:
Astun tulevaan täynnä ammottava tila
tuulen tulla sisään ja ottaa.

Mitä ikinä tulossa on, saa tulla!
Kunhan minun ei tarvitse enää odottaa!