Erämaa

Puhuit aivot ja ihmiset tyhjiksi,
analysoit myrskyt ja sähköpostit halki.

Teit ruumiinavauksen jokaiselle huomenelle ja postaukselle,
arvasit äärettömyyden mustat aukot.

Mutta lopulta ei ollut puhetta.
Se, mikä oli,
oli erämaa.

Rauhoitit sen,
se oli ehkä lajinsa viimeinen.

Se tuli mitä tuli,
sen piti tulla
ja sen piti mennä.

Mitä se oli
ja mitä sinä et tiennyt,
sillä ei ollut väliä,
vain lyhyillä hetkillä,
kun sielut kuvittelivat kohtaavansa, oli väliä
ja sitten se oli taas ohi.

Ja mitä sen rinnalla teit,
näkyvää,
avaraa,
loppumatonta menestystä,
jolle oli sanat
ja joka palkittiin yhä uudelleen.

Ylpeys rakastui nöyryyteen
ja tietämättömyys siunasi suhteen.