Salainen

Kerran matkallani tulin erääseen taloon. Se oli hyvin erikoinen talo. Avasin oven ja ihan ensin siellä tarjottiin villasukat. Sitten pyydettiin pöytään, joka oli pulloillaan herkkuja, mutta ne ei olleet ihan mitä tahansa herkkuja, vaan ne olivat taideteoksia. Siellä oli tuulessa heiluvia vinokkaita ja piilo-ohukaisia ja sokeriaarrekkaita ja juustokierukkaita.

Tähän majataloon on tullut kaikenlaista väkeä. Haavoittuneita, rikkaita ja rakkaita ja kaikenlaisilla vaivoilla varustautuneita päällekkäisiä, ristikkäisiä ja järjestyksekkäitä. Siellä on aina saanut laastaria ja ne villasukat ja mahansa ja rintansa täyteen ja oli tulija sitten tullut kaukaa meren takaa tai vain yhden meren takaa tai naapurista ja myös monikielekkäiset sinne löysivät tiensä.

Tässä majatalossa kehitettiin jo vuosikausikkaisia sitten erilaisia häkkyräisiä, joita sitten vuosien saatossa keksittiin uudelleen, mutta alkuperäinen keksijä ei koskaan paljastanut, että hän oli itse asiassa ne jo keksinyt ajat sitten ja ripotellut papusia ja alkuminuutikkaita sinne tänne. Niistä sitten kasvoi jalokatajia ja jaakonpapuköynnöksiä korkealle kurotteleville. Majatalo oli paikka, jossa puhumatta saattoi kohdata erilaisia peilejä. Niissä oli joskus antiikkikehykset ja välistä futuristisia muotoiluja.

Kehyksien kautta saattoi sujahtaa vaivihkaa erillisiin maailmoihin. Siellä saattoi kohdata omia piilokkaita. Majatalossa oli hyvin kaunista ja rauhallista ja tyylikästä, mutta kun ovia avasi eri huoneisiin, niin jokaisen takana odotti mehukas yllätyksekkäinen. Esimerkiksi yhden oven takana siellä oli - - - - - - - - . Kaikenlaiset kaaoksekkaiset menivät sinne hakemaan rauhanruppusia, mutta parannuskeino oli sellainen, että uudelleenjärjestäytyneet eivät ollenkaan älynneet edes olleensa hoidossa.

Mitä ovien takana oli?

Paljon onnea, ystäväni, alkavalle vuosikymmenelle! Onnea kaikille nurkkaputkahduksille, papusille ja häkkyräisille ja toivotaan niille kaikille paljon värejä ja ilon hetkiä ja yllätyksiä!

Sinun puolellasi

Menneen seinien hapertuessa
lahjoitetaan kulisseja
pois.

Mitä tämä on?

Puiden kaatuessa
siltojen palaessa
maan peittyessä tulvan alle

tuntuu turhalta sanoa sanoja
kun ihmisten liekit sammuvat
kun vallanhalu ja ylpeys ylittävät ihmisyyden.

Onko sillä merkitystä
sanoa,
että sinä olet elämäni liekki ja tuuli

ja kun sinä väsyt,
kannan sinut läpi tulen ja jään.

En kysy,
mitä jää.

Matka tyhjyyteen alkoi jo.
En tiedä,
tartutaanko tyhjyydessä johonkin:

Mitä jää,
onko tärkeää olemassa enää,
miksi olla ahne ihminen.

Kadotettu kuukausi

"Joko nyt? Joko nyt päästään matkaan? Joko nyt täyttyvät toiveet? Oi Kapteeni Aika, kertokaa meille....."

Minä kerron teille minuuteista,

kadonneista kuukausista,

tekemättömistä töistä.

Mihin katosi kokonainen kuukausi?

Mihin hukkasin sen?

Nyt yritän maksaa aikavelkaa,

kuroa umpeen kadonneen kuukauden tekemättömyyttä

(ja sen kuukauden aikana piti olla loma pitkästä aikaa).

Tietyt asiat on nyt tehty,

urakka on valmis

siitä vielä maksetaan,

mutta se on nyt tehty.

Selviän ehkä,

en tiedä,

nyt vain mennään hyppy kerrallaan eteenpäin

kohti tulevia kuukausia,

joissa ehkä voisi todella olla läsnä siinä tehtävässä,

joka kalenterissa on.

Paikattavia tekoja ja tekemättömyyksiä,

deletoitavia turhuuksia,

minuuttimiinoja

karsitaan.

Jonakin päivänä ei tarvitse enää optimoida,

huippuunsa optimoitu päällekkäisajankäyttö vain loppuu,

kliks.

Marras

Niin nopeaan taittuu aika
Turvallinen tuttu on poissa.
Jää tyhjyys ja odotus
Onko reilua vielä jossain?
Kuka nyt auttaa?
Keneen nyt voi luottaa?
Rauhallinen tuttu on poissa.
Hiljaa laskee marras
Ja lumi.

Marras kahmaisee isolla kouralla
Ja vie odottamaan
Olikin vain hetki täällä aikaa
kantaa kauhalla tasapuolisia mittoja
Reilu jäi,
Mutta sen tekijä on poissa.