Sylissäsi, silmissäsi, pysähtyvät tuulet.
Missä olit niin monta sataa vuotta?
Miksi annoit odottaa itseäsi niin pitkään,
tulet vasta nyt?
Kirotut vuodet ne tulevat liian hitaasti
ja haihtuvat pois,
ennen kuin ehtivät pukeutua:
Noin vain poistuvat alastomina
ilkkuen muistimme vuosiluvutonta kaaosta.
Ne hämärtyvät ennen kuin ehdimme
tuulettua perille asti,
tarttua, maatua,
kasvattaa sydämiimme juuret
Tulet aina liian vähän
ja joka vuosi
olen janoisempi
ja nälkäisempi:
Astun tulevaan täynnä ammottava tila
tuulen tulla sisään ja ottaa.
Mitä ikinä tulossa on, saa tulla!
Kunhan minun ei tarvitse enää odottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti