Empatian helvetti

Sekuntien taukoamaton optimointi

riittämään kaikille,

jatkuva johonkin reagointi

sai minut unohtamaan kykyni muistaa.

Kapasiteetti vain katkesi keskeltä,

säntäilin tehottomasti löytämättä mitään.

Itselleni vieras lamaantuminen ja toimintakyvyttömyys hämmensi minua valtavasti:

Olin laama,

joka seurasi isäntäänsä.

Ja mikä pahinta hymy katosi:

Olin kuin jatkuvasti kamerassa,

mitä jo lähtökohtaisesti pelkään.

Ja jokainen eleeni ja valintani oli tuomittu epäonnistumaan ennen kuin se syntyikään;

Tuli ulos vain epätoivoinen irvistys kameralle,

luonnoton tuotos,

kuin olisin pukenut muotivaatteita ylleni ja yrittänyt brassailla niillä

ja minähän inhoan muotia ja kaikenlaista blingblingiä
- niin symbolisesti kuin käytännössäkin.

Minä en tiedä, voiko sitä oppia.

Pitäisi muuttaa persoonaa kokonaan,

poisoppia elämänmittainen oppiminen.

Olen empatian helvetissä.