Usko ihmisiin päättyi siihen,
että huomasin olevani huono ja ala-arvoinen
ja kielteinen.
En yltänyt arvoihin, joissa pulahtelin
ylellisyyksissäni.
Usko ihmiseen kaatui ja näivettyi,
itsearmollisuus loppui,
kun
siivosivat minut tunkiolle joka ponnistelun jälkeen.
En kyennyt nostamaan toisten tasoa
vaan alennuin alhaiseksi,
inhottava olo lukkiutui eikä pyrähtänyt ulos niin kuin olisi pitänyt.
Alhaisuuteni hoiperteli ja yritti parsia kokoon
elämänlankaa:
itserakkaus on kuollut.
Tahdon kärsivälliyyteni loputtoman pitkämielisyyteni takaisin,
sietokykyni,
että jaksaisin aina niellä ja sietää loputtomiin,
lakkaamatta,
huomaamatta jatkaa,
olla hyvä ihminen,
jaksaisinpa ihailla vallankäyttöä,
täyttää toisten aukkoja:
Olisinpa tyhmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti