Kuka heitti ensimmäisen kiven?

Elämänmittainen laiskuus ja pako,

hyvä ihminen -leikki,

auringonpalvonta,

pelkkien terälehtien ja värien katselu ja

eämyksien kulutushysteria.

Syntyi ihme:

Olento osaamista vailla,

tai ehkä värien keräämisen asiantuntija

välähdysaddikti muusa.

Sanaton

Sanat katosivat,
ymmärrys jäi.

Vaikenevat sanat lukitsevat itsensä
hukkaan.

Ei armoa,
vain puoli muistoa
ja sekin nukkuu aamutuimaan,
iltahämärissä.

Sanojen varassa lepäävät ihmisten äänet.
Helliä ovat kävelevät muistot,
Jotka tuovat sanoja mukanaan.

Vain hetki,
ei voi tietää

En pysty enää, en voi

En pysty enää, en voi

Aika rapauttaa,
peittelee kaaoksen,
koheesio tasoittaa huiput

Opitaan esiintymään niin kuin kaaosta ei olisikaan,
mennään jyrkänteille,
muureille.

Kuori peittelee kaaoksen ja
aaltojen äänet vaimenevat,
kun ei enää kuule.

Ja tulee aika, että on pakko sanoa:
"En pysty enää, en voi."
Ennen pystyi, kaikkeen
osasi lentää.

Mutta aika vei kaikkivoipaisuuden,
suuruudenhulluuden,
jähmetti laavan mustaksi,
kun ennen se valui vuolaana ja vapaana.

Rajattomuus on tavoittanut rajat.

Tämän kuoren sisällä
ei voi enää hengittää.

Vapaus ja rajattomuus on enää uni,
joka unohtui kiireessä nukkua.

Kiire rapauttaa ruumiin,
joka vielä liikkuu,
muttei ole nopea ja haavoittumaton kuin ennen.

Mielen, joka edelleen myrskyää,
muttei löydä ratkaisuja niin pian enää.
Se on rakentanut rannat täyteen aallonmurtajia, patoja ja majakoita,
lumeiksi katsojille.

Jos putoaisi valtamereen,
kävisikö sittenkin niin, ettei jaksaisi uida rannalle?

Läpivalaisu

Tutkimuslaitoksen ovi oli auki ja astuin sisään.
Hallissa oli valtava laite, jonka oli tarkoitus läpivalaista minut,
kuin röntgen.
Tavoite oli selvittää käyttötarkoitus, mihin minut voisi jakaa.

Elämä soljui lävitseni laitteessa,
hetki hetkeltä
eriväriset säikeet tipahtelivat höyhenenkeveinä lattialle,
osa niistä leijaili ennen putoamista.

Valkotakkinen hoitaja teki diagnoosin:
Sieltä ei löytynyt mitään,
ei yhtään mitään.

Tuo laite tulkitsi kategorisoi minut
sellaiseen yksinäisyyteen,
joka on ratkaisemisen ulottumattomissa.

Recycling error

Koko elämän halusin olla se,

jota joku etsii, muttei löydä.

Mutta minusta tuli se,

joka jäi jäljelle, 

kun kaikki muut olivat jo löytäneet toisensa.

Roska, 

joka löytyi

ja kelpasi nälkäisille ja kodittomille.

En tule koskaan aiheuttamaan

sitä kipua,

että kertoisin,

että tiedän

Ihoon pukeutumisen elämäntapa

Minulla on aikaa huomenna
pukeutua ihooni.

Hetken lainaan toisen ihoa,
yritän pysytellä pinnalla,
miltei hukun joka hetki.
Hengitän vähän,
joka kolmannen hengenvedon
ja jossain syntyy Ruusu.

Kyyneleet yrittävät syntyä
ja sydän kuulee laulun toisen sydämestä,
olen ilmaa vain.

Jaksan,
he voivat voittaa rauhassa,
minä jään
ja toiset jatkuvat.

Erämaa

Puhuit aivot ja ihmiset tyhjiksi,
analysoit myrskyt ja sähköpostit halki.

Teit ruumiinavauksen jokaiselle huomenelle ja postaukselle,
arvasit äärettömyyden mustat aukot.

Mutta lopulta ei ollut puhetta.
Se, mikä oli,
oli erämaa.

Rauhoitit sen,
se oli ehkä lajinsa viimeinen.

Se tuli mitä tuli,
sen piti tulla
ja sen piti mennä.

Mitä se oli
ja mitä sinä et tiennyt,
sillä ei ollut väliä,
vain lyhyillä hetkillä,
kun sielut kuvittelivat kohtaavansa, oli väliä
ja sitten se oli taas ohi.

Ja mitä sen rinnalla teit,
näkyvää,
avaraa,
loppumatonta menestystä,
jolle oli sanat
ja joka palkittiin yhä uudelleen.

Ylpeys rakastui nöyryyteen
ja tietämättömyys siunasi suhteen.