On kuin minulla ei olisi oikeutta näkyä
ja kun näyn
ilmestyn hyvin likaisena,
itseinhoisena.
Taas tein sen
En jatkanut eteenpäin
petin jotakin, mitä lie,
vain tein sen, mitä sen likaisen ihmisen pitää,
en taaskaan jäänyt jakamaan toisen unelmaa,
en antanut syödä itseäni pala palalta,
vaikka olen syntynyt syötäväksi
ja sen syötävän leima on ihossa, ei se kulu.
Taitavasti koristelin eropergamentit,
enkä tiedä, ketä vastaan taistelen,
ehkä pitäisi olla ylpeä tai jotain
jostakin, mutta
tunnen vain likaa ja häpeää.
Mikä sielun solmu minussa on,
kun en osaa olla tyyni,
pysyä missään,
etsin vain sodan merkkejä ja
sitä mitä muut eivät osaa,
sitä haluan koettaa.
Minut nähdään,
mutta liian puhtaana ja poistun
omaan likaani.
En ole varma, tulinko näkyväksi, otinko oikeuteni,
toiminko armeliaasti vai
armottomasti
itselleni.
Olenko huijari vai totta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti