Puhdistus

Lunta sataa,
kynttilä polttaa pois pimeän.
Hengitän hetken pienhiukkasia:
Se on passiivista tupakointia ja terveysriskejä.

Pakenen pimeää ulos:
Tuulee lunta vasten kasvoja
se puhaltaa vihan ja pettymykset taivaan tuuliin,
niitä oli,
vaikka kielsin ja kitkin niitä alituiseen pois.

Olen mätä omena ja makaan maassa:
Valkoinen lumi peittää minut, pesee ja puhdistaa
ja vihdoin
voin hetken levähtää.

Vietän hautajaiset,
kukitan loppuun käytetyt ajatukseni ja työni tulokset,
enkä uhraa enää ajatustakaan niiden muistolle:
On aika jatkaa eteenpäin.

Antaa tulla vaan,
mitä tulossa on,
syli, sydän ja kalenteri on auki!

Mieli on tyhjä, täynnä vapaita paikkoja!
Saako jo aloittaa?

Appelsiinin kuoret

Koska olen epätasainen ja keskeneräinen,
enkä aina jaksa pelastaa maailmaa,

ajatella pelkkää hyvää kaikista
ja uskoa.

Koska stardardit ovat korkealla
ja minä matalalla:
Likaisissa onkaloissa nukun maan sisässä

- vaikka tahtoisin vain lentää -

voisiko joku pyyhkiä minut kartalta
ja syväpuhdistaa pestä keventää?

Haluan vain juosta ja huutaa:
En se ollut minä,
se oli joku muu!

Saisiko kaikki ikävät ajatukset lohkaistua kuin appelsiinin kuoret,
laittaa maatumaan

Voi miksi olen ateisti?

Osallisuuden ovet

Oletko joskus avannut oven paikassa,
jossa ihmiset virtaavat ovesta sisään?
Oletko keksinyt hyvän tavan lopettaa oven auki pitäminen ja
mennä sisään avatusta ovesta?

Hän alkoi aukoa ovia,
yksi toisensa jälkeen.
Ihmisiä tuli ovista sisään jatkuvana virtana.

Kun kaikki ovat päässeet sisään,
eturivin paikat ovat täynnä
ja muutkin paikat.

Uusia ovia tuli loputtomiin.

Kävin kerran hänen kotonaan.
Se oli kummallinen talo.
Se oli täynnä ovia:
Ovia, joista kaikki pääsevät sisään,
siltoja ovien luo,
sellaisia ovia, jotka olivat auki kaikille,
ja mitä enemmän niitä ovia avasi,
sitä enemmän siellä oli tilaa
eikä ulkopuolisia ollenkaan.

Armollisuuden loppu

Usko ihmisiin päättyi siihen,
että huomasin olevani huono ja ala-arvoinen
ja kielteinen.
En yltänyt arvoihin, joissa pulahtelin
ylellisyyksissäni.

Usko ihmiseen kaatui ja näivettyi,
itsearmollisuus loppui,
kun
siivosivat minut tunkiolle joka ponnistelun jälkeen.

En kyennyt nostamaan toisten tasoa
vaan alennuin alhaiseksi,
inhottava olo lukkiutui eikä pyrähtänyt ulos niin kuin olisi pitänyt.

Alhaisuuteni hoiperteli ja yritti parsia kokoon
elämänlankaa:

itserakkaus on kuollut.

Tahdon kärsivälliyyteni loputtoman pitkämielisyyteni takaisin,
sietokykyni,
että jaksaisin aina niellä ja sietää loputtomiin,
lakkaamatta,
huomaamatta jatkaa,
olla hyvä ihminen,

jaksaisinpa ihailla vallankäyttöä,
täyttää toisten aukkoja:

Olisinpa tyhmä.

Riittävän voimakas

Niin he yrittivät kasata painoja sanojensa päälle,
jotteivat ne lentäisi pois

Mutta sanat olivat niin kevyitä,
että puhallus vain ja pois
kuin lupaus

Lukot sulkivat sanoja vankilaan,
jossa suljetunpaikankammoiset kyyristelivät

Sattuipa kerran, että sydän pysähtyi,
avasi kielen
ilman sanoja,
ilmiöt tippuivat yksi kerrallaan kolisten metallinkeräykseen

Se mystinen lanka, jota aina seurataan,
ne herkkupalat polulla, jotka johdattavat,
energiatehokkaisiin hillittyihin koteihin,
se liukeni

ja jokin vahva
sytytti pullistelevan kellon palamaan,
räjäytti jokaisen muistutuksen
muistutusten kiitoradalle kysymään kuulta ja Elon Muskilta
vieläkö kadonneet voi kerätä kokoon ja kierrättää

Elon ja kello vastasivat:
Kaikkea voi,
koska sinä palat,
kaikkea voi kierrättää,
erityisesti sitä, mikä jää sinun ihollesi,
kun sanat jo taittuivat ja sinä jäit.
Sinä ulotuit korkeammalle kuin yksikään niistä.

Varjo

Ja yhtäkkiä minusta tuli vahva.
Puutteet, monet puutteet
muuttuivat vahvuuksiksi.

Käsitykseni johtajuudesta muuttui:
Arvot jonossa lippuluukulla.

Partisaanien festivaalit:
Ja lensin asiantuntijuuden taivaassa
vahvana ja osaavana,

puhuin enkelten kieliä,

enkä ollut enää huonompi muita.

Mikään muu ei auta kuin totuus.

Toivo

Kurotan kohti menneisyyttä,

joka loikkaa tulevaan.

Pohja putoaa

olemme siellä, missä kukaan ei nuku.

Avaan kaivon ja sen pohjasta

katsoo kuu,

joka harppaa ja nielaisee kaiken, 

mikä kykenee tuntemaan.

Hulluus:

Hyvä kohtaa hyvän

ja polaarit ahmaisevat toisensa,

uppoavat toistensa vesiin,

aika pahoinpitelee kohtaajat

Joku syntyy,

syntyy kivuliaasti syntyy kaiken aikaa

ja nauraa kuollessaan yhä uudestaan

Taivaan laki tiputtaa terälehtiään,

turhaan.

Meistä tulee viisaita huomataksemme,

että koko maailma on hullu

ja logiikaton.

Erotamme hyvin kaukaa hiljaistakin hiljaisemman

äänen

Sydän on painava

ja vajoaa läpi vuosisatojen