Minusta tuli itseni naapuri

Meillä kaikilla on aikoja,
jotka muistamme hyvin,
ja sitten on utuaikoja.

Ajat ja paikat risteävät ja paluut
saattavat osua nukkuviin muistoihin,
epävarmuuteen,
vahvana ja varmana utumuistot johdattavat aikaan,
jonka on halunnut jo jättää taa.

Mutta kuinka käykään,
yhtäkkiä olet keskellä roviota, ajassa, paikassa,
joka katosi jo kauan sitten.

Olen se, joka ei halua tehdä mitään uudestaan,
ja joka mitä ilmeisimmin tekee kaiken kahdesti.

Haluaisinko olla uusi naapurini, 

joka ilmestyi minulle eilen
34 vuoden takaa?

Se naapurin tyttö epäili aivojaan, kykyään rakastaa,
kykyään jatkuvuuteen ja pitkäjänteisyyteen,
se tyttö etsi onnea hyvin kaukaa ja mutkikkaasti.

Toinen naapuri on kasvanut vahvasta vahvaksi,
koonnut itsensä tuhkasta yhä uudestaan
ja ryhtynyt luottamaan itseensä,
ainakin joskus.

Ihmisen elämän logiikka on todella outo,

pienet asiat tuntuvat merkityksettömiltä,

mutta jokin outo ääni pakottaa 

seuraamaan punaista (ehkä se on punainen?) lankaa.

Ehkä sittenkin on suuri suunnitelma jossakin

ja kaikki menee ihan oikein,

kun jaksamme etsiä ja kuunnella,

vapautua loukuista loukku kerrallaan.