Kirsikanpoimija

Ihminen lajina on hyvin kumma,
se sotkee asiat keskenään,
asettelee itsensä toisten yläpuolelle,

ja kuvittelee tietävänsä erinomaisesti

ujuttaen uskomuksia ja valloittaen alueita, 

se tyrkyttää omaa erinomaisuuttaan maaperään,

jossa tämä erinomaisuus on tappava vieraslaji.

Kun elät elämäsi kulttuurisekamelskassa,
et enää tiedä, mikä on uutta

ja mikä on vanhaa. 

Kodit synnyttävät mikrokulttuureja

ja lopulta vuosien saatossa eivät enää tiedä, 

miksi jokin oli tärkeää.

Ihmiset integroivat elementtejä kaikesta
ja sisimmässään ovat epävarmoja, 

menikö se oikein:

Mikä on välttämätöntä?
Minkä voi vaihtaa?

Mitkä asiat kuuluvat luuytimeen,

ja mitkä vain kirsikoita kakuissa?

Minä olen ollut vangittuna vapauteen
koko elämäni,
pulikoinut vaihtoehtojen virrassa,
valinnanvapaus syöpyneenä ihoon ja sieluun
ja minulle on vaikea ymmärtää,
kun elämällä on ennalta määrätty suunnitelma.

Omat pienet ajatukset onnen etsinnästä,
valosta,
ne rypistyvät kuin rusina,
ne näyttäytyvät kulttuurien valonheittimissä
hyvin itsekkäinä ja teknisinä.

Ihmislaji tuottaa

tiedettä, arvoja, perimää
ja lauluja, 

tunnettuja ja tuntemattomia kasvutarinoita

ja minä en tiedä,
mitä tästä kaikesta ajattelisin.

Toivon,

että jonakin päivänä ymmärrän enemmän.