Salainen

Kerran matkallani tulin erääseen taloon. Se oli hyvin erikoinen talo. Avasin oven ja ihan ensin siellä tarjottiin villasukat. Sitten pyydettiin pöytään, joka oli pulloillaan herkkuja, mutta ne ei olleet ihan mitä tahansa herkkuja, vaan ne olivat taideteoksia. Siellä oli tuulessa heiluvia vinokkaita ja piilo-ohukaisia ja sokeriaarrekkaita ja juustokierukkaita.

Tähän majataloon on tullut kaikenlaista väkeä. Haavoittuneita, rikkaita ja rakkaita ja kaikenlaisilla vaivoilla varustautuneita päällekkäisiä, ristikkäisiä ja järjestyksekkäitä. Siellä on aina saanut laastaria ja ne villasukat ja mahansa ja rintansa täyteen ja oli tulija sitten tullut kaukaa meren takaa tai vain yhden meren takaa tai naapurista ja myös monikielekkäiset sinne löysivät tiensä.

Tässä majatalossa kehitettiin jo vuosikausikkaisia sitten erilaisia häkkyräisiä, joita sitten vuosien saatossa keksittiin uudelleen, mutta alkuperäinen keksijä ei koskaan paljastanut, että hän oli itse asiassa ne jo keksinyt ajat sitten ja ripotellut papusia ja alkuminuutikkaita sinne tänne. Niistä sitten kasvoi jalokatajia ja jaakonpapuköynnöksiä korkealle kurotteleville. Majatalo oli paikka, jossa puhumatta saattoi kohdata erilaisia peilejä. Niissä oli joskus antiikkikehykset ja välistä futuristisia muotoiluja.

Kehyksien kautta saattoi sujahtaa vaivihkaa erillisiin maailmoihin. Siellä saattoi kohdata omia piilokkaita. Majatalossa oli hyvin kaunista ja rauhallista ja tyylikästä, mutta kun ovia avasi eri huoneisiin, niin jokaisen takana odotti mehukas yllätyksekkäinen. Esimerkiksi yhden oven takana siellä oli - - - - - - - - . Kaikenlaiset kaaoksekkaiset menivät sinne hakemaan rauhanruppusia, mutta parannuskeino oli sellainen, että uudelleenjärjestäytyneet eivät ollenkaan älynneet edes olleensa hoidossa.

Mitä ovien takana oli?

Paljon onnea, ystäväni, alkavalle vuosikymmenelle! Onnea kaikille nurkkaputkahduksille, papusille ja häkkyräisille ja toivotaan niille kaikille paljon värejä ja ilon hetkiä ja yllätyksiä!

Sinun puolellasi

Menneen seinien hapertuessa
lahjoitetaan kulisseja
pois.

Mitä tämä on?

Puiden kaatuessa
siltojen palaessa
maan peittyessä tulvan alle

tuntuu turhalta sanoa sanoja
kun ihmisten liekit sammuvat
kun vallanhalu ja ylpeys ylittävät ihmisyyden.

Onko sillä merkitystä
sanoa,
että sinä olet elämäni liekki ja tuuli

ja kun sinä väsyt,
kannan sinut läpi tulen ja jään.

En kysy,
mitä jää.

Matka tyhjyyteen alkoi jo.
En tiedä,
tartutaanko tyhjyydessä johonkin:

Mitä jää,
onko tärkeää olemassa enää,
miksi olla ahne ihminen.

Kadotettu kuukausi

"Joko nyt? Joko nyt päästään matkaan? Joko nyt täyttyvät toiveet? Oi Kapteeni Aika, kertokaa meille....."

Minä kerron teille minuuteista,

kadonneista kuukausista,

tekemättömistä töistä.

Mihin katosi kokonainen kuukausi?

Mihin hukkasin sen?

Nyt yritän maksaa aikavelkaa,

kuroa umpeen kadonneen kuukauden tekemättömyyttä

(ja sen kuukauden aikana piti olla loma pitkästä aikaa).

Tietyt asiat on nyt tehty,

urakka on valmis

siitä vielä maksetaan,

mutta se on nyt tehty.

Selviän ehkä,

en tiedä,

nyt vain mennään hyppy kerrallaan eteenpäin

kohti tulevia kuukausia,

joissa ehkä voisi todella olla läsnä siinä tehtävässä,

joka kalenterissa on.

Paikattavia tekoja ja tekemättömyyksiä,

deletoitavia turhuuksia,

minuuttimiinoja

karsitaan.

Jonakin päivänä ei tarvitse enää optimoida,

huippuunsa optimoitu päällekkäisajankäyttö vain loppuu,

kliks.

Marras

Niin nopeaan taittuu aika
Turvallinen tuttu on poissa.
Jää tyhjyys ja odotus
Onko reilua vielä jossain?
Kuka nyt auttaa?
Keneen nyt voi luottaa?
Rauhallinen tuttu on poissa.
Hiljaa laskee marras
Ja lumi.

Marras kahmaisee isolla kouralla
Ja vie odottamaan
Olikin vain hetki täällä aikaa
kantaa kauhalla tasapuolisia mittoja
Reilu jäi,
Mutta sen tekijä on poissa.

Virtaava veri, kyberturvalliset sanat

Et voi tietää, mitä oppia pitää, pikkuisena ja ruttuisena,
kun olit vielä rajaton, oveton, saavutettava, aukiaukiauki:

Girl with Dreams of Perfect Reality.

Ja nyt hei,

älä kysy,

sillä tarinallani on security code.
Elämäni on kyberturvallinen:
En ole heikoin lenkki,
olen tietoturvalukko,
minä puhun vain puhtaita sanoja,
pyrin siihen
ja tyhjennän roskakorin usein,
poistan siellä syyt.

Miksi loppu tuli,
miksi kääntyi selkä,
miksi kyyneleet.

Minulla ei ole niille sanoja,
koska poistin ne,

koska lupasin,
koska en halunnut mustia rajauksia silmäkulmiin,
armoa, kiitollisuutta, kasvua, kiitos!
Pelkkää punaista ja keltaista, liehuvaa!

Minulle onni tuli toisinaan tietoturvapaketeissa.

Poistin jäljet,
kompuroin salasanajonosuolla,
tein niillä työtä
ja tallasin maan sisään.

Uinulassa laskimme lyhdyn virusten muistoille
ja mullassa maatui tositurvallisia salasanoja
ja laastarit:

Locked.

Vaihtoehtotaivas ja sen vastakohta

Oi niitä aikoja - tai nippu taikoja,
hetkittäin - niitä saa elää uudelleen.

Sami, ystäväni, haluaisin lausua muutaman sanan sinulle.

Etäisyys pullauttaa joskus makkarat ulos kuoristaan
ja siemenet tipahtelee
mausteeksi tylsään loputtomaan tallaamiseen.

Ilopilkku sinä olet,
riivattu ilopilkku,
kieli, valta ja valistus,
vaihtoehtotaivas ja sen vastakohta,
porkkanan popsimisen tuulitiede,
kymmenen vuoden räystäskouru, 

josta liukuri johti puskaan, tuskaan, telttaan, puljuun ja paljuun, 

kosteikon kautta nuotiopaikalle,

pakkasyön makuualustalle kamiinan lämpöön,

kaikkien ilotulitteiden roihusta,
viikoksi metsään järjestelemään dataa.

Aika harvoin löytyy ihmisiä,
joiden kanssa ei tarvitse laatikoitua,
toistaa loputonta päivärytmiä,

olla vähän vapaa,

unohtaa, millainen missäkin tilanteessa pitäisi olla tai ei.

Samaan aikaan elää eri koodia
ja purkaa sitä,
se se vasta on loputon työsarka,
jossa voi vain epäonnistua,

paitsi sattumalta osua.

Sehän sopii.
Ja siksi se on kivaa,
kokeellinen arkipäivä,

jonka mystinen koodi on kaunis
ja kiinnostava.

Sehän sopii,
koska sellainen elämä vaan sopii.

Ikä rypistää silmäkulmia ja
oikoo sydämien mutkia
ja joskus mutkat risteävät,
hämärillä mättäillä,
eikä sitä osaa selittää, miksi asiat kehittyvät onnekkaiksi
ja viistoperäisiksi,
niin vaan pitää olla

ja hyvä niin.

Tahdon kiittää sinua eräänlaisesta pikkuveljeydestä, yhteiskasvattajuudesta
ja elämässä mönkimisestä ihan pitkän ajanjakson,
jossa upeita ja muistorikkaita tapauksia ja tapahtumia riitti

ja riittäpä niitä edelleenkin.

En voi sanoin kuvailla, kuinka happy olen siitä,
että elämässäsi on nyt oranssi ja kiharainen Kharta,
joka osaa jakaa eväitä tasan ja nostaa kuorrutteet ihan uudelle tasolle.

Niin se vaan menee,
kun matkat jatkuvat, 

tiet paranevat!

Onnea, Sami, uudelle elämän puoliskolle!

Kiitos ja anteeks <3

Leija

Sinun sohvasi on maailman paras paikka,
koska olet ystäväni.
Olet ystävä minulle
ehkä ainoa
koska kaikki kanssasi tuntuu hauskalta
ei tarvitse esittää, yrittää voittaa
tai kilpailla.

Ainoa ystävä, jonka seurassa saan olla vaan.

Kaikki sinussa sopii,
saat sanoa,
koska motiivisi on olla rehellinen. 

Sinun paistinpannusi on maailman paras
ja silmiesi pilke
ja valintasi vaikeus on niin sykähdyttävä.
Jokaisella eleelläsi sinä valaiset minut luuytimiä myöten
ja jos tulee kosketus
lennän.

Sinun sohvasi on paras paikka maailmassa
ja hampurilaisesi ja sulatuksen systemaattisuus
ja oikea-aikaisuus.
Hengityksen rytmi ja varpaat.

Olet läpikotaisin kaunis
sydän puhdasta kultaa.

Monia asioita tahtoisit itsellesi,
mutta et tee sitä kenenkään kustannuksella
kurotan kohti ylpeyttäsi, mutta se lentää kuin leija.
Se taistelee muita ylpeyksiä vastaan
ja opettelee lentämään eri ilmastoissa.

Sinun moottorisi on jyrisevin kaikista
puhdas kuin vasta kuoriutunut perhonen
sen polttoaineena kykysi nähdä kauas, kauas

- kuinka paljon rakastankaan johtajia ja ystäviä joilla on kyky nähdä!

Se on sinulla:
intohimo
valppaus
syke
ja voima
sielun suuruus
johon mahtuu ropisemalla roppakaupalla eri värisiä timantteja
kivenkovia

ja pienikin tuulenvire joka kertoo sinusta
saa minut värisemään

olet ystäväni,
ehkä ainoa
ja tahdon nähdä, miten olet voitokas
nopein ja kaunein leija
rakas ystäväni.