Erämaa

Puhuit aivot ja ihmiset tyhjiksi,
analysoit myrskyt ja sähköpostit halki.

Teit ruumiinavauksen jokaiselle huomenelle ja postaukselle,
arvasit äärettömyyden mustat aukot.

Mutta lopulta ei ollut puhetta.
Se, mikä oli,
oli erämaa.

Rauhoitit sen,
se oli ehkä lajinsa viimeinen.

Se tuli mitä tuli,
sen piti tulla
ja sen piti mennä.

Mitä se oli
ja mitä sinä et tiennyt,
sillä ei ollut väliä,
vain lyhyillä hetkillä,
kun sielut kuvittelivat kohtaavansa, oli väliä
ja sitten se oli taas ohi.

Ja mitä sen rinnalla teit,
näkyvää,
avaraa,
loppumatonta menestystä,
jolle oli sanat
ja joka palkittiin yhä uudelleen.

Ylpeys rakastui nöyryyteen
ja tietämättömyys siunasi suhteen.

Olen tuoli

Minä olen tuoli,
tuoleilla istutaan.

Minä puen vähän mustuneet banaaninkuoret,
ja juon viikon vanhaa maitoa.

Minut ohjelmoidaan nyökkäämään ja tanssimaan,
teen sen melko taitavasti.

Minä en osaa laulaa

Kenelle se sopii?

Se sopii niille, joiden käsivarret kasvavat punaisia ja mustia ruusuja,
joiden pihalla multa hersyy mehevänä ja tuottaa versoja ympäri vuoden,
joiden silmät sytyttävät kevätauringot,
joiden ihot eivät haperru,
ja joiden veri on kuohuviiniä.

Se sopii niille, joiden pullat tuoksuvat aamusta iltaan,
ja joiden kuormasta puutteet ovat pudonneet syntymähetkellä.

Se sopii niille, joiden pölyhuiskat on viritetty valssiin,
joiden pankkitilit eivät vuoda noroina sakkoihin ja maailmanpelastamiseen
ja jotka osaavat tehdä muitakin retkiä kuin harharetikiä

ja joiden kalentereissa on aina tilaa.

Ja niille, joiden sielut eivät pullistele yön lepakoista,
jotka eivät asu salaisissa puutarhoissa ja
joiden polut vievät jonnekin

ja joiden pankkitileille saa laittaa puolet.

Se sopii niille, jotka syntyvät lepattavat siivet sydämessään,
ja jotka oppivat niillä pienillä pienillä siivillä lentämään
toista kohti
ja joiden lauluista tulee korvamatoja,
joiden kaiku ei lopu koskaan.

Onnellinen loppu

Kaikissa tarinoissa ei ole onnellinen loppu.
Tai sitten meidän täytyy muuttaa onnellisen lopun määritelmää.

Sijainen

Olen ei kukaan,
minulla ei ole elämää,
olen toinen.
Ei kukaan
ei voi löytää, löytyä.

Ei kukaan voi täyttää tyhjiä paikkoja,
olla sijainen, kunnes joku tulee.

Not for sale

Kannan sinut yli vuorten,
houkuttelen lumimiehen syömään minut,

tanssin läpi yön

valehtelen.

Muutun kalaksi,
käännän senkin posken, jota ei vielä ole,
rikon kaikki lupaukset,
ostan pankin,

suostun malliksi.

Mutta ylpeyttäni en anna,
olen kalliimpi kuin kukaan,
enkä ole myytävänä.

Vuosi alkaa

Sylissäsi, silmissäsi, pysähtyvät tuulet.
Missä olit niin monta sataa vuotta?

Miksi annoit odottaa itseäsi niin pitkään,
tulet vasta nyt?

Kirotut vuodet ne tulevat liian hitaasti
ja haihtuvat pois,
ennen kuin ehtivät pukeutua:
Noin vain poistuvat alastomina
ilkkuen muistimme vuosiluvutonta kaaosta.

Ne hämärtyvät ennen kuin ehdimme
tuulettua perille asti,
tarttua, maatua,
kasvattaa sydämiimme juuret

Tulet aina liian vähän
ja joka vuosi
olen janoisempi
ja nälkäisempi:
Astun tulevaan täynnä ammottava tila
tuulen tulla sisään ja ottaa.

Mitä ikinä tulossa on, saa tulla!
Kunhan minun ei tarvitse enää odottaa!