Maalaus

Siivenriekaleet enää hauraan rihman varassa
jokin poistuu sisimmästä
jotakin tulee tilalle.

Kuinka monta tasoa on yhdessä illassa,
mistä tunnistetaan askel askeleelta

häätötila:
löytyy uusi kidutuksen muoto,
josta kerron tykkääväni,
kun en halua paljastaa tietäväni.

Etten vaan loukkaisi.

Sitten muserrun
ruumiin painon alle:
En tiedä syntyykö kipu
väkivallasta
vai siitä, että tunnistan sen juurisyyt.

En ole varma tahattomuudesta
tai tahallisuudesta,
mutta jo valmistaudun toistokertaan,

joka tekee minut tietoiseksi

puutteistani kipeästi

uudelleen.

Maalautuu kuva siitä,

mikä minä en ole.

Haluan paeta heti,
mutta en tee sitä.

Totuudet

Kaikessa on aina monta
rinnakkaista
päällekkäistä totuutta
meillä on onnea, me voimme valita niistä
mieleisen.

Valheen pelko

Kohtaamislukutaidon karikoissa
annamme itsemme uskoa omiin merkityksellisyyksiimme,

kunnes huomaamme harrastavamme uintia 

lumeporeammeessa.

Mitä enemmän yritämme välttää valheita,

sitä enemmän ne sumuttavat meitä 

ja me niitä.

Olenko se vain minä vai olemmeko me kaikki

oletettujen kohtaamisten muuntokoulutuksessa

kohti hyödyllisenä oloa
ja asioiden selittämistä,

meetistä toiseen?

Merkitystä mitataan hyödyn määrästä:

Voi minua ja sinua, 

jotka kuulumme tähän surullisenkuuluisaan

sotaisaan,

rasistiseen ja

ahneeseen lajiin.

Voisimmeko säilyttää haavoittuneet illuusiomme

paljauden rakastettavuudesta?

Vieras

Kaikki on hyvin.

Vain tutut ovet menivät kiinni,
tutut tuoksut,
asiat, jotka olivat helppoja,
ja joista pidin,
eivät ole helppoja enää.

Paluu aikaan ennen nykyistä,
sytyttää muistoja, muistoja,
vaikka kaikki on niin kuin pitää
ja niin kuin tiesin
ja odotin
ja toivoin.

Olen ylpeä itsestäni.
Tein sen,

lopultakin tein,
opettelin tuntemaan,
rikkomaan seinän,

kutomaan kyynelistä siltoja
merien yli.

Nyt asettelen henkareita
kannattelemaan sielun
tyhjiä kuoria

ja olen vieras
taas
ja aina.

Onko draama kotona?

Hei mitä kuuluu,
onko draama kotona?

Ei oo,
ei se asu enää täällä.

Kaikki hyvin
veri voittaa,
minun vereni kuivui jo ja

hymy tiivistyi jääkauden kallionlohkareen

ikihymyksi.

Lensin turbulenssissa kalleimmilla koneilla
ja mustikkakeittoni lensi kattoihin,
levisi maan ääriin

ja nyt yritän haparoida sitä takaisin kuppiin

pisara pisaralta,

mutta se on kuin Rorschachin testi.

Ei hätää,

mulla riittää tekemistä, tulkitsemista,

mustikkakeittoläiskä vain

on vähän pisaroina vaan.

He tulevat takaovesta ja poistuvat etuovesta

He tulevat takaovesta ja poistuvat etuovesta
ja pyyhkivät sielun pölyt mennessään.

Tervetuloa vaan käymään,
yksi kerrallaan,
tervetuloa poistumaan.

Minä jään kysymään:
Miksi tulit?

Läpikuljetuksi tuleminen

väsyttää minua.

Näkymättömän tien kulkijat

Päädymme aina salaseuraan,
tuhkaamme jäljet
ja kuumuuden voi kokeilla kädellä vielä.

Hohkaavat jalkaterät ja välähtävä katse
pakottaa pukemaan
vaihtovärejä.

Kun valitsemme läpinäkyvän virran,
vedet valuvat ylöspäin,
emmekä ole koskaan kokonaan.

Me haluamme olla värillisiä,
mutta se ei käy.

Sinä ja minä, lapseni,
emme ole puhuneet siitä vielä,
mutta tulee aika,
kun värittömyysseosta konservoidaan.