Vaihtoehtotaivas ja sen vastakohta

Oi niitä aikoja - tai nippu taikoja,
hetkittäin - niitä saa elää uudelleen.

Sami, ystäväni, haluaisin lausua muutaman sanan sinulle.

Etäisyys pullauttaa joskus makkarat ulos kuoristaan
ja siemenet tipahtelee
mausteeksi tylsään loputtomaan tallaamiseen.

Ilopilkku sinä olet,
riivattu ilopilkku,
kieli, valta ja valistus,
vaihtoehtotaivas ja sen vastakohta,
porkkanan popsimisen tuulitiede,
kymmenen vuoden räystäskouru, 

josta liukuri johti puskaan, tuskaan, telttaan, puljuun ja paljuun, 

kosteikon kautta nuotiopaikalle,

pakkasyön makuualustalle kamiinan lämpöön,

kaikkien ilotulitteiden roihusta,
viikoksi metsään järjestelemään dataa.

Aika harvoin löytyy ihmisiä,
joiden kanssa ei tarvitse laatikoitua,
toistaa loputonta päivärytmiä,

olla vähän vapaa,

unohtaa, millainen missäkin tilanteessa pitäisi olla tai ei.

Samaan aikaan elää eri koodia
ja purkaa sitä,
se se vasta on loputon työsarka,
jossa voi vain epäonnistua,

paitsi sattumalta osua.

Sehän sopii.
Ja siksi se on kivaa,
kokeellinen arkipäivä,

jonka mystinen koodi on kaunis
ja kiinnostava.

Sehän sopii,
koska sellainen elämä vaan sopii.

Ikä rypistää silmäkulmia ja
oikoo sydämien mutkia
ja joskus mutkat risteävät,
hämärillä mättäillä,
eikä sitä osaa selittää, miksi asiat kehittyvät onnekkaiksi
ja viistoperäisiksi,
niin vaan pitää olla

ja hyvä niin.

Tahdon kiittää sinua eräänlaisesta pikkuveljeydestä, yhteiskasvattajuudesta
ja elämässä mönkimisestä ihan pitkän ajanjakson,
jossa upeita ja muistorikkaita tapauksia ja tapahtumia riitti

ja riittäpä niitä edelleenkin.

En voi sanoin kuvailla, kuinka happy olen siitä,
että elämässäsi on nyt oranssi ja kiharainen Kharta,
joka osaa jakaa eväitä tasan ja nostaa kuorrutteet ihan uudelle tasolle.

Niin se vaan menee,
kun matkat jatkuvat, 

tiet paranevat!

Onnea, Sami, uudelle elämän puoliskolle!

Kiitos ja anteeks <3

Leija

Sinun sohvasi on maailman paras paikka,
koska olet ystäväni.
Olet ystävä minulle
ehkä ainoa
koska kaikki kanssasi tuntuu hauskalta
ei tarvitse esittää, yrittää voittaa
tai kilpailla.

Ainoa ystävä, jonka seurassa saan olla vaan.

Kaikki sinussa sopii,
saat sanoa,
koska motiivisi on olla rehellinen. 

Sinun paistinpannusi on maailman paras
ja silmiesi pilke
ja valintasi vaikeus on niin sykähdyttävä.
Jokaisella eleelläsi sinä valaiset minut luuytimiä myöten
ja jos tulee kosketus
lennän.

Sinun sohvasi on paras paikka maailmassa
ja hampurilaisesi ja sulatuksen systemaattisuus
ja oikea-aikaisuus.
Hengityksen rytmi ja varpaat.

Olet läpikotaisin kaunis
sydän puhdasta kultaa.

Monia asioita tahtoisit itsellesi,
mutta et tee sitä kenenkään kustannuksella
kurotan kohti ylpeyttäsi, mutta se lentää kuin leija.
Se taistelee muita ylpeyksiä vastaan
ja opettelee lentämään eri ilmastoissa.

Sinun moottorisi on jyrisevin kaikista
puhdas kuin vasta kuoriutunut perhonen
sen polttoaineena kykysi nähdä kauas, kauas

- kuinka paljon rakastankaan johtajia ja ystäviä joilla on kyky nähdä!

Se on sinulla:
intohimo
valppaus
syke
ja voima
sielun suuruus
johon mahtuu ropisemalla roppakaupalla eri värisiä timantteja
kivenkovia

ja pienikin tuulenvire joka kertoo sinusta
saa minut värisemään

olet ystäväni,
ehkä ainoa
ja tahdon nähdä, miten olet voitokas
nopein ja kaunein leija
rakas ystäväni.

Etuajassa

Keskeneräisessä, ikuisesti puolivalmiissa maailmassa,
jossa ihmiset ovat valtameristä esiin kurkkivia saaria,
tuliperäisiä laavahuippuja,
uinuvia ikuisuuksia,
jotka odottavat ikijään sulamista,
kun ilmastot muuttuvat ja planeetat vaihtavat paikkoja
ja etsimme koteja hengittää, asua
ja puhjeta kukkaan esiin nousevasta kalliosta.

Merimatkallamme,
tällainen kallion kukka, tyylikäs ja kaunis koti sinä olet:
kohtaamiset ovat joskus koteja.

Pienellä kallionlohkareella kiipesimme yhdessä menneille ja tuleville vuosikymmenille,
piti kiivetä ihan ylös asti,
ja alas,
ja lähes koko ajan viive antoi odottaa oikeaa aikaa.
Vuosikymmenet pyörivät villisti ympärillä,
olimme liian ajoissa,
ja myöhässä,
mutta silti tuo kukka puhkesi kalliosta yhä uudelleen

ja meillä oli onni ja etuoikeus 
nähdä
kapinan ja tupakansavun lomassa
viisautta kuiskiva tuuli,
käydä armon, ja moraalin hiljaista keskustelua  

tuntea kaunis esikuvamme, järjen ääni,
joka ankkuroi ja rauhoittaa uskomaan
luottamaan, että kaikki järjestyy,
kuitenkin.

Olet luotettava ystävämme
- jonka osaamisesta on kasvanut lukemattomia pavunvarsia tahtovien kiivetä.

Onnea uudelle alkavalle vuosikymmenelle!
Olet ehkä edelleen etuajassa
- kaiken aikaa etuajassa -
mutta juhlitaan nyt sitä kaiken aikahötön sekamelskaa,
kulttuurien pirstaleita ja 
kotiin tulon hetkiä;
jaettua järjen ääntä ja viisautta, 
tyylikkäästi kannettua ja kaikkialle tipahtelevaa kauneutta,
jonka merkkinä se kukkahuippu heiluu maailman tuulessa:
sinä.

Tuulen syliin nukahtaa syvä arvostus,
jonka varassa on voimaa rakentaa lauttoja ylittää valtavia meriä
ja nokosista virkistyneenä etsiä ikijäästä nousevia kukkia.

https://youtu.be/Ysz0MJcSwLY 

Viattomia ei ole

Yritin kuumeisesti keksiä, 
kenelle sanani - lanttini, pyrstötähteni, kolikkoni, toiveeni, rukoukseni osoittaisin,
minulle tuli pakottava tarve huutaa apua

en tiedä, millä korjaisin tämän maailman
kaikki on liian isoa ja pahasti

millä oikeudella minä olen?

olen hyvin yksinkertainen

minulla ei ole sanoja, ymmärrystä,
tietoa
kokemukset pelkkiä etuoikeutettujen kokemuksia

- se ei ole minun vikani,
mutta mikä on?

Pitäisi nukkua ennen pimeää

Täytin talon keinovalolla,
lamppu, ledi, kuvauslamppusarja, lisävalo, rengasvalo, valkovalo.
Yöt olivat pahimpia,
musertavaa vallankäyttöä,
sielu on raskaana.

Se mustuu ja valuu laavana varpaille,
katukivetykselle.

Älä tallaa laavalle!

Yöt ovat pahimpia,
pitäisi oppia nukkumaan
ennen kuin tulee pimeä ja musta
ja painava,

ennen kuin muistan,
että valta on niillä,
jotka ovat syntyneet itsekkyyden yltäkylläsyydessä
jotka eivät tiedä,
mikä on painavaa.

Ei ole minun vikani,
että olen sellainen,
kaiken saanut,
mutta häpeä painaa niskan köyryyn
ja silmäluomet kiinni,

enkä kehtaa nostaa katsetta.

Yöt ovat pahimpia,
ei niihin totu;

yksinäisyys maalaa seinille kummia kuvia
ja minun pitäisi pariutua,
jotta suola pysyisi sisälläni,
jotta olisi syy näytelmään.

Valta viiltää haavat auki,
haluaisin osuman,
jotta heräisin pahasta unesta.

Lainasydän

Ja yöt,
ne olivat kaikista mustimpia.

Sydän valui kuin laava pitkin kivetystä
jota asukkaat tallasivat.
Yritin opetella rukoilemaan,
yritin rukoilla,
että ehtisin nähdä,
miten kaikki on hyvin.

Minun sydämeni ei millään mahdu enää minuun,
en tiedä, jaksaako se
tietää enää lisää.
Valot sammuivat,
saman sydämen mukana,
minä tiesin, ettei
pitäisi päästää ketään sinne visiitille.

Yhä kauempana ovat rannat,
kädet käsissäni,
kuiskaan tyynyyn,
ei kukaan kuullut ennen,
ei kuule nyt.

Ei ole pintaa veden alta kurkottaa,
ei valoa, ei tunnelin päätä,

vain laumoittain asukkaita marssimassa
laavassa.

Pelkään, että sydän räjähtää,
muiden suruista,

tietoisuus kaappasi sen,
eikä luovuta minulle edes siivua:
Lainasydän,
sinne meni.

Haistelija

Minun suruni on olla väärä
ja aikaan ja paikkaan sopimaton
en ole valloittaja, enkä löytöretkeilijä,
olen haistelija.

Etsin vapaata tilaa,
jossa en häiritse muita.

Anna anteeksi olemassaoloni,
jossain joku muu siitä hyötyy,
mutta heitä minä en tapaa.

Minä äännän murtaen ja
aksentti kannattelee sanojen epätarkkuuksia
ja niitä, joita ei tullut.

Olen sillanrakentaja
eri aksenttien ja sanomattomien sanojen väliin
ja sellä kaikessa sopimattomuudessani yritän haistella
joko minun on aika poistua ja
antaa tilaa,
ottaa tilaa,

jos silta on valmis.