Lainasydän

Ja yöt,
ne olivat kaikista mustimpia.

Sydän valui kuin laava pitkin kivetystä
jota asukkaat tallasivat.
Yritin opetella rukoilemaan,
yritin rukoilla,
että ehtisin nähdä,
miten kaikki on hyvin.

Minun sydämeni ei millään mahdu enää minuun,
en tiedä, jaksaako se
tietää enää lisää.
Valot sammuivat,
saman sydämen mukana,
minä tiesin, ettei
pitäisi päästää ketään sinne visiitille.

Yhä kauempana ovat rannat,
kädet käsissäni,
kuiskaan tyynyyn,
ei kukaan kuullut ennen,
ei kuule nyt.

Ei ole pintaa veden alta kurkottaa,
ei valoa, ei tunnelin päätä,

vain laumoittain asukkaita marssimassa
laavassa.

Pelkään, että sydän räjähtää,
muiden suruista,

tietoisuus kaappasi sen,
eikä luovuta minulle edes siivua:
Lainasydän,
sinne meni.