Ikuinen rakkaus

 Hänellä oli yksi vankkumaton rakastaja,
ihailija vailla vertaa.

Se ei koskaan lakannut arvostamasta,
odottamasta;
haluamasta lisää, lisää häntä.

Se tuli luo pyytämättä
ja tarjosi aina uusia houkutuksia.
Sen vetovoima oli suuri,
koska vain se näki hänessä aina hyvät puolet,
kyvyn kehittyä ja kasvaa.

Se piti häntä kiinnostavana ja kauniina, koska sitä ruokittiin aina.
Suhde perustui kaksisuuntaiseen luottamukseen,
jossa toinen teki asiat,
joista toinen maksoi.

Työ.

Roskarakkautta

Roska on sellainen osa juuresta tai hedelmää,
joka usein poistetaan ennen syömistä.
Se on ehkä sitkeää
ei niin hyvän makuista.

Mutta ole varovainen:
sen alla on usein vitamiinit ja ravintorikkain osa.

Varo heittämästä roskia ennen kuin olet varma,
että saat puhdistetusta osasta kaiken tarvitsemasi.

Ruokaroskat poistetaan nykyään biojätteeseen
jossa ne tapaavat kaltaisiaan
ja antavat uuden elämän uusille auringonkukille ja unikoille
ja muut roskat sulatetaan muoveiksi, lasimassoiksi, metalliksi.

Roska on roska,
mutta katso sitä ylöspäin:
Se suojeli herkkupalaasi,
se säilytti rakkaasi suojassa, 
se oli varsin käyttökelpoinen,
kun tarvitsit purkkia, pakettia tai pussia aarteillesi.

On ilmoja pidellyt

Kyllä sen tietää, kun on rakastettuja ja sen,
kun ei ole.

Millä väreillä elämää maalataan,
sen värinen siitä tulee.

On niitä, joista kaikki tykkää,
mutta kukaan ei rakasta
ja sitten niitä, joille käy päinvastoin.

Onko kaksin yksin
enemmän kuin rakas roska?

Selvinnee.

3:35

Olit kaukana

Sinä kasvoit hänestä
korkealle

Iltaisin hän katseli kauas tumman tähtitaivaan yli,
läpi kaupungin,
poliittisten tarinoiden.
Hän hymähti hiljaa,
kärsivällisesti kuuli narinaa,
katsoi kauas,
vuosituhansien läpi.

Hän kasvatti viljaa,
sellaista,
joka kasvaa aavikolla, lumessa, märässä maassa, peruskalliossa.
Sitkeää,
kärsivällistä,
vahvaa viljaa.

Hän sanoi
sinun pitää olla siellä, missä tuuli tuulee sinulle,
siellä missä maa palaa,
laava valuu,
missä aurinko korventaa
ja kasvaa unikkoja:

Maailman kauneus heijastuu silmistä,
lehahtaa aamun ensimmäisenä valona pimeän maan lumeen
ja aavikolle tipahtaa viimeiseen hiekanjyvään.

Suden hetkinä
me kaadumme,
rukoilemme mennyttä päivää,
synkkää ajatusta, joka myllersi sielussamme,
emmekä saaneet sitä sammumaan,

puhkomme kuplia
yksi kerrallaan ja
jokaisesta kuplasta putoaa synti perimätiedon matolle.

Tieto:
Me annamme lastemme kavuta vuorille,
samalla annamme avaimet suureen tuskaan,
mutta avaimet saavat vain kaikista voimakkaimmat lapset,
koska maailma on niin kovin keskeneräinen.

Sanoitta
kaikki etenee.

Hän avasi ovet mennä,
pyytämättä mitään
avasi ovet.

Suru on mittaamaton,
sillä historia ei kerro heistä,
jotka antoivat avaimet pojilleen ja tyttärilleen,
antoivat siivet
läpi vuosisatojen

uskon
ja hyvyyden
ja rakkauden

Sinä et koskaan ole yksin
sinä elät meissä
kuiskaat valinnoissa
ja me olemme läsnä sinussa
kiitollisia viisaudestasi

aina.

Nuorallatanssija

Olen pitkänmatkanuimari
uin syvissä vesissä, matalissa vesissä,
kaislikossa, liejussa, koskessa,
poutasäällä, sateessa ja myrskyssä.

Olen venetaksi,
jota voi varata kaikissa olosuhteissa,
riippumatta säistä
tulen aina.

Olen riksa,
joka juuri ja juuri ehtii aina viime hetkellä,
sujahtaa liikennevaloista juuri ja juuri säännösten mukaan,
on juuri sen verran,
kun on välttämätöntä,
kaikkea kaikkialla,

hoitaa nippanappa kaiken, muttei yhtään enempää,
on rajalla jatkuvasti,
sen verran viisaasti laaditun
extremeaamuhetkiin perustuvan suunnitelman pohjalta, 

joka on nipistetty selviämisen viitekehykseen.

Aikakausimylly

Oli ehkä loppuelämän ensimmäinen aamu.

Kylmän maan tyttö
sytytti leditähdet seinilleen,
lämmitti vatsan tummapaahtoisella kahvilla
ja puiden oksat notkuivat
valon odotuksesta.
Lumipeite sitoi ne syliinsä,
puuytimessä oli jo toive keväästä.

Vuodet vaihtelivat sukkelaan
ja sekosivat toisiinsa,
sukupolvetkin sekosivat
ja siinä melskeessä

tytölle kilahti viesti
muinaisesta kanavasta:
"Me emme ole vain lyhytaikainen ja tuhoisa laji,
me astumme yhä ylemmäs,
tikkaat eivät lopu tähän!"

Hän kuunteli sen korvillaan,

jotka alkoivat lepattaa lumipyryssä,
lumi oli kosteaa ja märkää.
Oli vaikea kuulla siinä lepatuksessa.

Sivistyksen historia ripotteli ledivaloja aikakausimyllyyn
myhäillen tietävästi.
X, Y ja Z -sukupolvet suutelivat toisiaan
kärsimättöminä kaikesta kategorisoinnista.
Ensimmäinen talviperhonen lehahti
omenapuun oksalle.

Merkki

Sinä tulit maailmaan arvaamatta ja nopeaan
ja katsoit minuun kuin aurinko.

Sinä kysyit tiikereistä ja lepakkomiehistä
ja minä kerroin, että kyllä,
tiikerin luuranko on raidallinen
ja lepakkomies valuu ikkunaa pitkin,
jos se vahingossa lentää ikkunaan.

Sinä olit ihan pikkuinen,
kun joku tuntematon mies laittoi käteesi onnenrahan,
enne

ja minä tiesin,
että maailman rikkaudet ovat sinun.

Rehellinen pieni ihminen,
joka tietämättään on vaikutuksiltaan hyvin suuri,
sillä vankkumattomia on vähän,
vahvoja, sitkeitä ja korkealle kurottavia harvassa.

Polulla, jonka askelmerkit ovat unelmia,
kuljetaan joustavasti,
jotta seuraavan tavoitteen huomaa.
Sen huomaa usein sattumalta, 
kun se alkaa olla osa hengitystä,
hivuttautunut aamutoimiin.