Erakko

Niitä täytyy muistaa kastella,
luvata lannoitetta,
peittää,
puhaltaa,
harventaa,
muokata.

Niille pitää muistaa puhua,
hymyillä,
sanoa sanoja.

Ja olen vihainen,
koska ne antavat vain niinä helteisinä päivinä,
jolloin niillä on liikaa kuumuutta,
enkä ole vihainen,
koska en halua,
mitään.

Kirja on luopunut minusta

Kirja on luopunut minusta.
Sanat sivuiltani juoksevat luoksesi,
pois,
yritän lukea yhä uudestaan,
nostaa lukemisen tasoa,
intensiteettiä.

Yritän lukea edes yhden sanan,
mutta sivu tyhjenee.

Kirja on luopunut minusta,
ja minä en täyty.

Yltäkylläisyys

Jokaisen hetken reunassa
roikkuu yön aavistus
- onnelliset hetket pelottavat minut kuoliaaksi
ja kuolen joka kerta,
koska ne pitää tappaa,
yksi tai kaksi kerrallaan.

Se on toisen tulevaisuus,
tietämätön,
haaveiden täyttymyksen odotus,
tulevan melkein tavoittaminen.

Mitä ihminen itse tarvitsee?
Ei mitään,
ehkä hetken tai kaksi
- ja siinä kaikki.

Tule jo yö,
pimeän nälkä yltyy
hetkien yltäkylläisyydessä.

Toinen

Ei se ole minun syyni,
että minun vaatteeni olivat väärät,
ihonväri,
tavat,
kaikki.

En osannut pitää tiskipöytää puhtaana,
en tehdä tuoretta leipää,
en osannut pitää lasta hiljaisena,
enkä tyytyä arkeen.

Rakastettavat ovat toisaalla

He jotka minulle puhuivat rakkaudesta,

halusivat jotain itselleen.

Minä ymmärrän sen toisin,

se on epäitsekkyyttä.

Minä en en suosittele itseäni kenellekään,

ne ovat muut, joita suositellaan. 

En soisi itseäni kenellekään,

kukaan ei ansaitse minua,

en tee ketään onnelliseksi.

Rakastettavat ovat toisaalla,

ei täällä,

ne jotka onnellistavat läsnäolollaan.

Olen toinen

Hyvästi ystäväni

Hyvästi, hankala ystäväni,
hyvää matkaa!

Sinä aina tulit kyselemättä,
otit tilan
tulit ja menit ilman,
että saatoin sinuun vaikuttaa.

Joskus olin läsnä
joskus olit vain ilmaa
joskus etsit sairaalloisesti jotakuta,
jota ei koskaan ollut,
ei ollut tulossakaan.

Mikä ikinä nimesi olikaan,
aina tulit ja menit,
lähdit matkaan,
etsit uutta kotia.

Sinä itkit,
sinä kerroit tarinoita uusista kodeista,
sinä sävelsit lauluja,
kirjoitit 97 runoa,
sinä muistit, vaikka vuodet haalistivat.

Ja yhä sinä halusit tulla käymään,
vaikka oveni olivat muurautuneet umpeen,
ja ikkunoissani oli puuristit.

Suojauduin sinulta jo 9-vuotiaana
ja joskus
hetkeksi
avasin oven
huomatakseni, että on parempi pitää se kiinni.

Älä tule,
minulla on tekemistä....

Kivi

Sydämeni sataa loputtomasti
en kosketa enää ketään
ihmiset ansaitsevat toisiansa
rakastavat
kuuluvat toinen toisillensa

minä putoan sadan maadun
käännyn pois
minä elän
olen maa

Sanani kuolivat
annoin ne pois
poistuin

Saksofoni repii yhä ihoani
se jättää hyvästit