Näppäimistön välissä

En muista, milloin kadotin kyyneleet,

ne jäivät kilometrien alle,
loputtomaan viestien jonoon, jumppapallon ihoon,
näppäimistön väliin.

Jonnekin sinne ne unohtuivat,
puolilikaiseen kerrastoon,
läpikuultavaan seinämaalin (jota en tarvitse) ja täysmaitoon.

Jokin instrumentti se oli, musiikki, joka veti sinne.
Ne katosivat, aina katoavat,
ehkä ne eivät enää koskaan tule.

Koko villapaita pitää purkaa uudestaan, pestä lattiankulma, josta vesi tuli väkisin sisään,
soittaa kriisipuhelimeen tai joulupukille.

Kyyneleet katosivat narkatessa screeniä ja asfalttia 

kuin silmälasit ilman dementiapiuhaa.

Helle

Metsästäjä katsoo minua liikkumatta.
Ensimmäinen maahan pudonnut omenakeskonen odottaa,
että helle kahmaisee aamukasteen
ja peittää kaupungin,
taas

Vielä tänään kynnet ja hiukset kasvavat
ja luu luutuu
- tuo metsästäjä on toistaiseksi vain puuta,
mutta tiedän, että minä hetkenä hyvänsä
olemme kavereita,

sopimus päättyy ja
olen vapaa.

Beta

Jostakin syystä kiipesin aina puun latvaan
korkeimmalle oksalle
ja se oli usein heikko,
mutta sieltä näki kauas.

Jostakin syystä
halusin valmistaa jotakin,
joka ei ollut makaronilaatikkoa,
eikä perunaa
ja usein valmistusprosessi oli minulle
liian vaikea,
koska en ollut hyvä kokki
ja unohdin perunoistakin suolan
ja poltin kananmunat pohjaan.

Ken asettaa tavoitetasokseen
taivaanrannan,
se maalaa.

Salaisuus

Rikon sen,
jos annan sille sanat.
Se on kaiken tuolla puolen,
hiljaa,
sanaton,
ajan tuolla puolen,
sitä ei ole

ja se kattaa kaiken,
se on enemmän,
kuin mikään
se on valo,
joka miltei avautuu

Älä kysy.

Erakko

Niitä täytyy muistaa kastella,
luvata lannoitetta,
peittää,
puhaltaa,
harventaa,
muokata.

Niille pitää muistaa puhua,
hymyillä,
sanoa sanoja.

Ja olen vihainen,
koska ne antavat vain niinä helteisinä päivinä,
jolloin niillä on liikaa kuumuutta,
enkä ole vihainen,
koska en halua,
mitään.

Kirja on luopunut minusta

Kirja on luopunut minusta.
Sanat sivuiltani juoksevat luoksesi,
pois,
yritän lukea yhä uudestaan,
nostaa lukemisen tasoa,
intensiteettiä.

Yritän lukea edes yhden sanan,
mutta sivu tyhjenee.

Kirja on luopunut minusta,
ja minä en täyty.

Yltäkylläisyys

Jokaisen hetken reunassa
roikkuu yön aavistus
- onnelliset hetket pelottavat minut kuoliaaksi
ja kuolen joka kerta,
koska ne pitää tappaa,
yksi tai kaksi kerrallaan.

Se on toisen tulevaisuus,
tietämätön,
haaveiden täyttymyksen odotus,
tulevan melkein tavoittaminen.

Mitä ihminen itse tarvitsee?
Ei mitään,
ehkä hetken tai kaksi
- ja siinä kaikki.

Tule jo yö,
pimeän nälkä yltyy
hetkien yltäkylläisyydessä.