Onnellisuus

Nyt vasta ymmärrän,
miten oikeassa olin aina.

Aika kului
ja minä luulin,
että olen tyhmä ja väärässä.

Mutta en ollut.

Kerran vuodessa
neljäkymmentäyhdeksän kertaa
lähti nahka.

Ja joka kerta se oli yhtä likainen
ja vanha.

Ja joka kerta kasvoi uusi,
vähän kosteampi.

Siellä se on,
Verisuren ulottumattomissa.

Siellä, mitä en arvannut.
Salaisuuksien takana,
niin lähellä.

Luojan kiitos,
kauneus katoaa!