Etuajassa

Keskeneräisessä, ikuisesti puolivalmiissa maailmassa,
jossa ihmiset ovat valtameristä esiin kurkkivia saaria,
tuliperäisiä laavahuippuja,
uinuvia ikuisuuksia,
jotka odottavat ikijään sulamista,
kun ilmastot muuttuvat ja planeetat vaihtavat paikkoja
ja etsimme koteja hengittää, asua
ja puhjeta kukkaan esiin nousevasta kalliosta.

Merimatkallamme,
tällainen kallion kukka, tyylikäs ja kaunis koti sinä olet:
kohtaamiset ovat joskus koteja.

Pienellä kallionlohkareella kiipesimme yhdessä menneille ja tuleville vuosikymmenille,
piti kiivetä ihan ylös asti,
ja alas,
ja lähes koko ajan viive antoi odottaa oikeaa aikaa.
Vuosikymmenet pyörivät villisti ympärillä,
olimme liian ajoissa,
ja myöhässä,
mutta silti tuo kukka puhkesi kalliosta yhä uudelleen

ja meillä oli onni ja etuoikeus 
nähdä
kapinan ja tupakansavun lomassa
viisautta kuiskiva tuuli,
käydä armon, ja moraalin hiljaista keskustelua  

tuntea kaunis esikuvamme, järjen ääni,
joka ankkuroi ja rauhoittaa uskomaan
luottamaan, että kaikki järjestyy,
kuitenkin.

Olet luotettava ystävämme
- jonka osaamisesta on kasvanut lukemattomia pavunvarsia tahtovien kiivetä.

Onnea uudelle alkavalle vuosikymmenelle!
Olet ehkä edelleen etuajassa
- kaiken aikaa etuajassa -
mutta juhlitaan nyt sitä kaiken aikahötön sekamelskaa,
kulttuurien pirstaleita ja 
kotiin tulon hetkiä;
jaettua järjen ääntä ja viisautta, 
tyylikkäästi kannettua ja kaikkialle tipahtelevaa kauneutta,
jonka merkkinä se kukkahuippu heiluu maailman tuulessa:
sinä.

Tuulen syliin nukahtaa syvä arvostus,
jonka varassa on voimaa rakentaa lauttoja ylittää valtavia meriä
ja nokosista virkistyneenä etsiä ikijäästä nousevia kukkia.

https://youtu.be/Ysz0MJcSwLY 

Viattomia ei ole

Yritin kuumeisesti keksiä, 
kenelle sanani - lanttini, pyrstötähteni, kolikkoni, toiveeni, rukoukseni osoittaisin,
minulle tuli pakottava tarve huutaa apua

en tiedä, millä korjaisin tämän maailman
kaikki on liian isoa ja pahasti

millä oikeudella minä olen?

olen hyvin yksinkertainen

minulla ei ole sanoja, ymmärrystä,
tietoa
kokemukset pelkkiä etuoikeutettujen kokemuksia

- se ei ole minun vikani,
mutta mikä on?

Pitäisi nukkua ennen pimeää

Täytin talon keinovalolla,
lamppu, ledi, kuvauslamppusarja, lisävalo, rengasvalo, valkovalo.
Yöt olivat pahimpia,
musertavaa vallankäyttöä,
sielu on raskaana.

Se mustuu ja valuu laavana varpaille,
katukivetykselle.

Älä tallaa laavalle!

Yöt ovat pahimpia,
pitäisi oppia nukkumaan
ennen kuin tulee pimeä ja musta
ja painava,

ennen kuin muistan,
että valta on niillä,
jotka ovat syntyneet itsekkyyden yltäkylläsyydessä
jotka eivät tiedä,
mikä on painavaa.

Ei ole minun vikani,
että olen sellainen,
kaiken saanut,
mutta häpeä painaa niskan köyryyn
ja silmäluomet kiinni,

enkä kehtaa nostaa katsetta.

Yöt ovat pahimpia,
ei niihin totu;

yksinäisyys maalaa seinille kummia kuvia
ja minun pitäisi pariutua,
jotta suola pysyisi sisälläni,
jotta olisi syy näytelmään.

Valta viiltää haavat auki,
haluaisin osuman,
jotta heräisin pahasta unesta.

Lainasydän

Ja yöt,
ne olivat kaikista mustimpia.

Sydän valui kuin laava pitkin kivetystä
jota asukkaat tallasivat.
Yritin opetella rukoilemaan,
yritin rukoilla,
että ehtisin nähdä,
miten kaikki on hyvin.

Minun sydämeni ei millään mahdu enää minuun,
en tiedä, jaksaako se
tietää enää lisää.
Valot sammuivat,
saman sydämen mukana,
minä tiesin, ettei
pitäisi päästää ketään sinne visiitille.

Yhä kauempana ovat rannat,
kädet käsissäni,
kuiskaan tyynyyn,
ei kukaan kuullut ennen,
ei kuule nyt.

Ei ole pintaa veden alta kurkottaa,
ei valoa, ei tunnelin päätä,

vain laumoittain asukkaita marssimassa
laavassa.

Pelkään, että sydän räjähtää,
muiden suruista,

tietoisuus kaappasi sen,
eikä luovuta minulle edes siivua:
Lainasydän,
sinne meni.

Haistelija

Minun suruni on olla väärä
ja aikaan ja paikkaan sopimaton
en ole valloittaja, enkä löytöretkeilijä,
olen haistelija.

Etsin vapaata tilaa,
jossa en häiritse muita.

Anna anteeksi olemassaoloni,
jossain joku muu siitä hyötyy,
mutta heitä minä en tapaa.

Minä äännän murtaen ja
aksentti kannattelee sanojen epätarkkuuksia
ja niitä, joita ei tullut.

Olen sillanrakentaja
eri aksenttien ja sanomattomien sanojen väliin
ja sellä kaikessa sopimattomuudessani yritän haistella
joko minun on aika poistua ja
antaa tilaa,
ottaa tilaa,

jos silta on valmis.

Ikuinen rakkaus

 Hänellä oli yksi vankkumaton rakastaja,
ihailija vailla vertaa.

Se ei koskaan lakannut arvostamasta,
odottamasta;
haluamasta lisää, lisää häntä.

Se tuli luo pyytämättä
ja tarjosi aina uusia houkutuksia.
Sen vetovoima oli suuri,
koska vain se näki hänessä aina hyvät puolet,
kyvyn kehittyä ja kasvaa.

Se piti häntä kiinnostavana ja kauniina, koska sitä ruokittiin aina.
Suhde perustui kaksisuuntaiseen luottamukseen,
jossa toinen teki asiat,
joista toinen maksoi.

Työ.

Roskarakkautta

Roska on sellainen osa juuresta tai hedelmää,
joka usein poistetaan ennen syömistä.
Se on ehkä sitkeää
ei niin hyvän makuista.

Mutta ole varovainen:
sen alla on usein vitamiinit ja ravintorikkain osa.

Varo heittämästä roskia ennen kuin olet varma,
että saat puhdistetusta osasta kaiken tarvitsemasi.

Ruokaroskat poistetaan nykyään biojätteeseen
jossa ne tapaavat kaltaisiaan
ja antavat uuden elämän uusille auringonkukille ja unikoille
ja muut roskat sulatetaan muoveiksi, lasimassoiksi, metalliksi.

Roska on roska,
mutta katso sitä ylöspäin:
Se suojeli herkkupalaasi,
se säilytti rakkaasi suojassa, 
se oli varsin käyttökelpoinen,
kun tarvitsit purkkia, pakettia tai pussia aarteillesi.