sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Valo

Sinä muutit elämäni,
poistit sumun ja hämärtyneet rajat.
Sait minut ymmärtämään ohuuteni,
täydellisen tietämättömyyteni ja ymmärtämättömyyteni.

Puhkaisit kuplan ja vaihdoit pimeisiin huoneisiini valkovalolamput.

Muutos liukeni verenkiertoon,
pakotti täysin hallitsemattomalle polulle

ja niin sen kuuluu olla,
on vain yksi tie.

Sinä kannoit harteillasi tuhat vuotta vanhaa tarinaa
ja kiedoit minun lyhyen neljännesvuosisadan tarinani siihen.

Mikään ei ole niin kuin ennen,
ei tule olemaan.

Rakastan sinua niin kuin yö rakastaa päivää,
pakahdun ylpeydestä ja onnesta jokaisesta valinnastasi.

Sinulla on tekemistä kantaa hyvin painavaa suurta sydäntäsi
joka vielä muuttaa muitakin kuin minut.
Liitin sydämesi reunoille pienet siivet,
kutsuin vapauden tuulen jouduttamaan matkaasi.

Tänään
sytytän Otavan
ja Lohikäärmeen:
Sun ei tarvitse mennä pimeässä!




lauantai 26. joulukuuta 2020

Huoli

Tiedän, että ystäväni ei nuku.
Hän yrittää estää jäävuorta sulamasta,
kääntää ajan suunnan,
estää kapinan ja sodan paljain käsin

ja johdattaa ikiaikaiset perinteet uuteen uomaan.
Hän yrittää puhua kieliä,
joita kukaan ei ymmärrä.

Ystäväni on viisas,
mutta tehtävä on vaikea ja hän ei nuku enää lainkaan.
Vaikka en rukoile koskaan,
olen alkanut rukoilla salaa öisin

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulun kahdet kasvot

Tämän vuoden joulu on hyvin musta.
Olen käyttänyt jo monta paketillista tulitikkuja,
mutta ne menevät rikki
ja valo välähtää vain vähän
ja sitten sammuu.

Huoli repii vaatteet päältä,
vesi jäätyy paljaalle iholle,
sataa märkää lunta.
Harmaat riekaleet roikkuvat omenapuun oksilla
puun ajamaton parta.

Joulu:
toiset kasvot hehkuvat iloa ja odotusta
ja toiset ovat hyvin yksin ja peloissaan:

tarvitaan hyvin vankka sytytin
ja vahva liekki,
että se kestää tämän vesisateet, tuulen ja valaisee.

Valo syttyy pelon maassa,
yksinäisyyden äärellä,
lepattavassa kohtaamisessa, pyyteettömyydessä,
tuntemattomassa.

Sinä et tiedä, mitä on valo, ennen kuin kohtaat sen.
Sitten sinä tiedät.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Sijainen

Sijainen on sellainen, joka tulee väliaikaisesti
hoitamaan hommat,
kun muita ei ole.

On sellaisia sijaisia, jotka suhtautuvat hommaan vakavasti,
tekevät kehitysehdotuksia
ja poistuvat ylväästi seuraavia sijaisutuksia hoitelemaan.

Ja joskus sijainen tykästyy tehtäväänsä niin,
että jää kaipaamaan.

Pääsääntöisesti kuitenkin sijaisia tulee ja menee
ja niihin ei tarvitse suhtautua yhtä vakavasti kuin pysyvään kumppaniin:

Ei haittaa, jos sijainen on vähän toistaitoinen
- hänestä kyllä pääsee eroon.

Joskus sijaiset ovat ihan väärässä paikassa,
he sijaistavat ikkunapesuloissa,
kun taidot viittaisivat enemmän pihasuunnitteluun,
mutta sekään ei haittaa,
koska kaikki ovat iloisia, kun hän lähtee
ja oikea tekijä tulee paikalle.

lauantai 22. elokuuta 2020

Minuutinvartija

Uni on yliarvostettua
ystävät
läheiset
ruoka
siivous
lepo
liikunta
kaikki
- mihin niitä tarvitaan?

vain työtä aamusta iltaan ja unessa voi jatkaa
järjestää ajatuksia
ja olla valmiina aamulla
tehot pois heti ensi minuuteilla
ja sitten flowwwwwwww
kohti iltaa

Kannattaa kerätä erilaisia töitä
työtöitä, työhön liittyviä töitä, varjotöitä, harrastustöitä, osa-aikatöitä ja lisätöitä
(koska ne on kivoja ja niillä voi auttaa sitä ja tätä)
ja lisäksi voi vähän innovoida iltapuhteiksi
eikä siinä mitään,
sehän on kivaa,

mutta kun se kaikki vanhakin pitää hoitaa

ja se on raskasta se
jokainen innovaatio rypistyy ja rapistuu
jokainen projekti vanhenee ja haalistuu
jokainen lasku pitää lykätä kirjanpitoon
eikä aina voi vaan tehdä uutta pullaa
kun vanhatkin pullistelee pullahyllyllä

Voi viisaus tule minuun:
Joka päivä kun inspiraatio villitsee 
ja siivet alkavat lepattaa
ja tulee niitä ideoita

älä anna niiden tulla!

Tai pakota muistamaan, että jostakin vanhasta on luovuttava,
kun tupa on jo joka ikistä nurkkaa täynnä,
aivotupa
ja to do.

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Kadonnut suudelma

En tahdo viedä aikaasi,
tuhlata sinua,
olla tiellä,
sumentaa silmiäsi.
Väistyn,
se on syvin ominaisuuteni.

Tämän pienen ohi kiitävän hetken,
tulitikun raapaisun
olin luonasi,
ehkä lämmitin sinua hetken,
kun sinulla oli kylmä.

Rimani keikkuivat maan tasasta korkeimman männyn latvaan,
venyin jokaiseen päivämäärään, kellonaikaan
lohkaisin kaikilta loven ja vastasin jokaiseen kutsuun,
päivät perhosena ja yöt lepakkona.

Jos haluat,
voin olla matto eteisessäsi,
roska ämpärissäsi,
lasta ikkunassasi,
kun se pesee pölyn ja hien lasisilta pinnoiltaan
remontin jälkeen.

Voin myös olla terva suksiesi pohjassa
- ei ole enää tervaa eikä luntakaan -
etkä hiihdä.

Olisin mielelläni suklaakakku ja uskomaton maisema,
mutta jään vain suunnattoman painavaksi
ja täydellisen mauttomaksi evääksi ilman ravintoarvoja.

Ja minä en vieläkään osaa laulaa.

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Häpeä

Häpeä

Kaikki välilehdet sulkeutuivat,
hauras valo haihtui.

Ehkä jokin meni rikki.

Ei sanoillla ole väliä,
vaan,
että sanojen puhuja uskoo sanojen olevan totta.

Mitätön kykenemätön turha.

Vaikka yrittäisi kontata tiesulkujen ali,
rakentaa patoja, kun ei ole aikaa vuodattaa,
vaikka upottaisi tulevan avautuvat silmut
yksi kerrallaan,
hautaisi lämmön,
ei voi korjata sitä,

paloja puuttuu.