sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Avoin onni

Minä olin avoin
valmiina haavoitettavaksi
siihen asti
kunnes

löysin tunteet
joille minulla ei ollut sanoja
tuntemattomalla kielellä
tuntemattomia tunteita
ja minä ymmärsin

että ainoa oikea avoimuus
on auki jätetty avoimuus
repaleinen ilmassa leijuva onni
ilman omistajaa




torstai 6. joulukuuta 2018

Varattu

Kuville on sallittua kertoa kaikki,
mutta sanat on varattu niille sopiviin tehtäviin.
Niitä saa käyttää vain jos on sopiva päivä
ja jos sattuu osaamaan.

Vierailu

Sinä päivänä minä unohdin, että onni ja luopuminen
ovat saman asian kääntöpuolet

ystäväni Ei kukaan saapui taas vierailulle
tarjosin hänelle teetä
me joimme yhdestä kupista

jokainen sana oli varattu
käytin samaa kuppia yhä uudelleen
tiskaamatta.

Kivenkantaja

Minun lahjani on kantaa kiviä
erikokoisia
eri värisiä
rosoisia ja sileitä

koska minä olen niin voimakas.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joulukalenteri, 5. luukku

Noloja käveli jonossa vastaan,
häpeämättömiä pullahiiriä ja vohvelihousuja.

Minä heilutin heille iloisesti ja tarjosin naksun
juttelin mukavia ja nauroin iloisesti.

Tuli vastaan poro, jolla oli Harry Potterin silmälasit.
Sanoin sille päivää ja kysyin kuulumisia
ja se kutsui minut talliinsa ja minä söin jäkälää sen kanssa.
En ollut koskaan syönyt niin hyvää jäkälää.

Sitten kävelimme räntäsateessa
ja loska hiveli varpaitamme ja sorkkiamme.

Oli melkein keskiyö,
kun kuu putosi autoni päälle ja tietenkin siellä oli liikennekamera,
sain sakot.

Ajoin kotiin surullisena,
sillä erityisesti vohvelihousujen seura oli ollut mielenkiintoista ja tiesin palaavani taas yksin purkittamaan joulusillejä
melkein loputtomasti,
tai ainakin 16 päivää vielä.

Juureton

Ajattelun pelko ajaa nappaamaan uuden naksun,
kohtaamaan ihmisiä taukoamatta,
opiskelemaan robotiikkaa kolme vuotta.

Yksin olemisen pelko ajaa multitaskaamaan,
moottoriteillä
lähettämään selfieitä oikeusrtekisterikeskukselle,
ja puhaltamaan loputtoman määrän avotulia

ja kaikkialla sinua odottavien ihmisten jono,
et halua sinne,
yhdessä olemisen pelko ajaa maksamaan laskut
ja ostamaan vauhtikahveja
ja kirjoja, joita ei ole aikaa lukea.

Sydämen lainaaminen
on paljon kalliimpaa kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus,
se päätetään tai jätetään päättämättä yhä uudelleen ja uudelleen,
ja jälki jää,
tarina ei kerro, kuinka syvä.

Ja työ,
millainen tekosyy se on olla pakkaamatta?

Kahlaat
osallisuuden, itseyden, tietoisuuden lätäköissä
ja asennat yhä uudelleen lohkolämppäreitä autoihin,
jotka vaihtuvat

Vuosikymmenet jonossa nauravat kaikelle sille
mitä et vielä ole

Unelmat keikkuvat olemattomissa
niillä ei ole muotoa
ne ovat toisten unelmia

etkä tunnista kuvaasi mistään.


Toisten arvokas

Tulee päivä,
kun huomaat olevasi itse se maa
jota muista etsit

Hapertuva
lohkoinen
tai kivettynyt savi mätien lehtien alla

Tulee päivä,
kun tuulet etsivät sinua
jotta voisivat tarttua johonkin

ja ne kysyvät suuntaa

Ei ole suuntaa
on vain hapertuva maa

Edes sielua ei voi myydä,
jos se varisee

Ei ole edes levottomuutta
On vain läpinäkyviä muistoja
toisten todellisuuksista
vain toisten

Arvokas palasi kotiin
ja sinä jäit
lumen alle