Oi niitä aikoja - tai nippu taikoja,
hetkittäin - niitä saa elää uudelleen.
Sami, ystäväni, haluaisin lausua muutaman sanan sinulle.
Etäisyys pullauttaa joskus makkarat ulos kuoristaan
ja siemenet tipahtelee
mausteeksi tylsään loputtomaan tallaamiseen.
Ilopilkku sinä olet,
riivattu ilopilkku,
kieli, valta ja valistus,
vaihtoehtotaivas ja sen vastakohta,
porkkanan popsimisen tuulitiede,
kymmenen vuoden räystäskouru,
josta liukuri johti puskaan, tuskaan, telttaan, puljuun ja paljuun,
kosteikon kautta nuotiopaikalle,
pakkasyön makuualustalle kamiinan lämpöön,
kaikkien ilotulitteiden roihusta,
viikoksi metsään järjestelemään dataa.
Aika harvoin löytyy ihmisiä,
joiden kanssa ei tarvitse laatikoitua,
toistaa loputonta päivärytmiä,
olla vähän vapaa,
unohtaa, millainen missäkin tilanteessa pitäisi olla tai ei.
Samaan aikaan elää eri koodia
ja purkaa sitä,
se se vasta on loputon työsarka,
jossa voi vain epäonnistua,
paitsi sattumalta osua.
Sehän sopii.
Ja siksi se on kivaa,
kokeellinen arkipäivä,
jonka mystinen koodi on kaunis
ja kiinnostava.
Sehän sopii,
koska sellainen elämä vaan sopii.
Ikä rypistää silmäkulmia ja
oikoo sydämien mutkia
ja joskus mutkat risteävät,
hämärillä mättäillä,
eikä sitä osaa selittää, miksi asiat kehittyvät onnekkaiksi
ja viistoperäisiksi,
niin vaan pitää olla
ja hyvä niin.
Tahdon kiittää sinua eräänlaisesta pikkuveljeydestä, yhteiskasvattajuudesta
ja elämässä mönkimisestä ihan pitkän ajanjakson,
jossa upeita ja muistorikkaita tapauksia ja tapahtumia riitti
ja riittäpä niitä edelleenkin.
En voi sanoin kuvailla, kuinka happy olen siitä,
että elämässäsi on nyt oranssi ja kiharainen Kharta,
joka osaa jakaa eväitä tasan ja nostaa kuorrutteet ihan uudelle tasolle.
Niin se vaan menee,
kun matkat jatkuvat,
tiet paranevat!
Onnea, Sami, uudelle elämän puoliskolle!
