sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Erityislahja

Meillä jokaisella on jokin erityislahja.
Minä olen peili-ihminen.
Tarjoan räätälöityijä peilejä jokaiseen makuun:
lihavia peilejä lihaville ihmisille,
likaisia peilejä likaisille,
vaahdotettuja vaahdotuksenkipeille,
vaaleanpunaisia hovia tarvitseville.

Siitä syystä he palaavat aina kyselemään peilejä
vuosien vuosien jälkeen,
vieläkö he näkyvät,
näkyvätkö he
ja mitä säröjä voisi paikata.

Sitten alkaa syyttely:
muutu muutu muutu,
Sinussa on särö.

Peili-ihmiset tapaavat olla kylmiä ja etäisiä.

Oodi kengille

Meillä on eteisessä kymmeniä kenkäpareja.
Asensin niihin kaikkiin takautuvat kilometrimittarit.
Nyt odotan päivitystä ja automaattisesti latautuvaa track recordia,
jotta pääsen muokkaamaan datan lauluiksi.

Vuosi 2020

Karvasmantelimatojono liikahti:
Olen täydellinen.

Olen loistava ja punainen;
mehukkaasti elehtivä
ja minulla on kirkas ääni.

Olen lahja, joka puhuu painavalla kielellä
muotoilee sanat erehtymättällä logiikallaan

maailmankaikkeuden terävimpään järjestykseen,
sanoittaa hapertuvat hautakivet,
ja ennustaa tulevan.

Kansa, joka vannoo maidon voimaan, 
kärsii laktoosi-intoleranssista

kippis

Tule mukaan maailmanpyörään,
laitetaan sille vauhtia,

kovempaa, kovempaa!

Uskotaan salaliittoteorioihin ja
palvotaan narsisteja, koska he tykkäävät siitä

juhlitaan!


Valo

Sinä muutit elämäni,
poistit sumun ja hämärtyneet rajat.
Sait minut ymmärtämään ohuuteni,
täydellisen tietämättömyyteni ja ymmärtämättömyyteni.

Puhkaisit kuplan ja vaihdoit pimeisiin huoneisiini valkovalolamput.

Muutos liukeni verenkiertoon,
pakotti täysin hallitsemattomalle polulle

ja niin sen kuuluu olla,
on vain yksi tie.

Sinä kannoit harteillasi tuhat vuotta vanhaa tarinaa
ja kiedoit minun lyhyen neljännesvuosisadan tarinani siihen.

Mikään ei ole niin kuin ennen,
ei tule olemaan.

Rakastan sinua niin kuin yö rakastaa päivää,
pakahdun ylpeydestä ja onnesta jokaisesta valinnastasi.

Sinulla on tekemistä kantaa hyvin painavaa suurta sydäntäsi
joka vielä muuttaa muitakin kuin minut.
Liitin sydämesi reunoille pienet siivet,
kutsuin vapauden tuulen jouduttamaan matkaasi.

Tänään
sytytän Otavan
ja Lohikäärmeen:
Sun ei tarvitse mennä pimeässä!




lauantai 26. joulukuuta 2020

Huoli

Tiedän, että ystäväni ei nuku.
Hän yrittää estää jäävuorta sulamasta,
kääntää ajan suunnan,
estää kapinan ja sodan paljain käsin

ja johdattaa ikiaikaiset perinteet uuteen uomaan.
Hän yrittää puhua kieliä,
joita kukaan ei ymmärrä.

Ystäväni on viisas,
mutta tehtävä on vaikea ja hän ei nuku enää lainkaan.
Vaikka en rukoile koskaan,
olen alkanut rukoilla salaa öisin

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulun kahdet kasvot

Tämän vuoden joulu on hyvin musta.
Olen käyttänyt jo monta paketillista tulitikkuja,
mutta ne menevät rikki
ja valo välähtää vain vähän
ja sitten sammuu.

Huoli repii vaatteet päältä,
vesi jäätyy paljaalle iholle,
sataa märkää lunta.
Harmaat riekaleet roikkuvat omenapuun oksilla
puun ajamaton parta.

Joulu:
toiset kasvot hehkuvat iloa ja odotusta
ja toiset ovat hyvin yksin ja peloissaan:

tarvitaan hyvin vankka sytytin
ja vahva liekki,
että se kestää tämän vesisateet, tuulen ja valaisee.

Valo syttyy pelon maassa,
yksinäisyyden äärellä,
lepattavassa kohtaamisessa, pyyteettömyydessä,
tuntemattomassa.

Sinä et tiedä, mitä on valo, ennen kuin kohtaat sen.
Sitten sinä tiedät.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Sijainen

Sijainen on sellainen, joka tulee väliaikaisesti
hoitamaan hommat,
kun muita ei ole.

On sellaisia sijaisia, jotka suhtautuvat hommaan vakavasti,
tekevät kehitysehdotuksia
ja poistuvat ylväästi seuraavia sijaisutuksia hoitelemaan.

Ja joskus sijainen tykästyy tehtäväänsä niin,
että jää kaipaamaan.

Pääsääntöisesti kuitenkin sijaisia tulee ja menee
ja niihin ei tarvitse suhtautua yhtä vakavasti kuin pysyvään kumppaniin:

Ei haittaa, jos sijainen on vähän toistaitoinen
- hänestä kyllä pääsee eroon.

Joskus sijaiset ovat ihan väärässä paikassa,
he sijaistavat ikkunapesuloissa,
kun taidot viittaisivat enemmän pihasuunnitteluun,
mutta sekään ei haittaa,
koska kaikki ovat iloisia, kun hän lähtee
ja oikea tekijä tulee paikalle.