Mikrosiru

Vielä pitäisi olla vähemmän,

himmeämpi, enemmän kivi.

Voi miten kaipaan heitä,
jotka eivät hätkähdä
ja välitä,
joille saan vaan olla oleva tai olematon,
joille ei ole mitään väliä.

Elämäntehtävänä riippumattomuusriipan kantaminen
ja riippuvaisten karistaminen
tähtipölyksi maailmankaikkeuteen

minulla on.

On kiva olla hyödyllinen vähän
etäältä

ottaa rokotus kaikkeen, 

koska kun tartunta tapahtuu

siitä seuraa aina julmuus.

Olen oppinut 

tasapainottelemaan ja kutistumaan,

jotta rauha tulisi,

saisin hengittää,

ei ketään.

Ja silti mikrosiruni tunnistetaan ja

rauha on poissa,

tulee suru ja häpeä:

joku näki valon, 

jonka olen luvannut itselleni kätkeä,

se on kaikkivalo, 

ei yhden vain.

Objekti

Minusta tulee ei-minä,
kun peto lähestyy.
Minä en tahdo tulla syödyksi!

Elämä minusta pakenee,
muutun kiveksi.

Olen puu ja rauta,

eloton, värit pakenevat minusta,

tanssi näivettyy,

kuu himmenee,

peittyy kalvolla.

Minä en ole mukana,

olen muu ja maistun sitkeälle.