Syksyn kultalehdet
ennen niiden kuolemaa
ennustavat samaa yhteensovittamattomuutta,
joka eristi
yksinäisyyteen.
Hauraat äärettömyydet
hetken koskettivat toisiaan,
maalasivat lehtensä.
Mutta pakkasyö oli liian pitkä,
ikirouta kurkisti kesän lopussa ilkikurisesti,
ja mantereet eivät mahtuneet samaan kotiin:
Värit paloivat
pois:
Hyvin painava perintö
poltti lehtien värit
muistuttaen syksyn hetkellisyydestä.
Ihminen etsi sinä toista
etsi magneetin napaa,
etsi syvyyttä,
mutta älä luule,
että napojen suhde ratkeaa meidän aikanamme,
se vaatii uusia jääkausia, sotia, syksyjä ja talvia.
Navat kutsuvat toisiaan ja eristävät,
vaikka kaikki haluavat vain olla yhtä,
vastakkaisten napojen onni on kultalehti,
ja ylösalaisin käännetty onni on fragiili
molemmista päistä.
Se muokkaa maailmaa,
mutta hitaasti
ehtiäkseen perustaa kesämajan.
